Suussa sulava sitruunatorttu

Reseptiä katsottu 2 411 kertaa
Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
100 g margariinia tai voita
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Täyte:
2 dl vettä
1 1/4 dl sokeria
2 keltuaista
2 rkl maissitärkkelystä
4 rkl sitruunamehua (noin 1 sitruuna)
1 tl raastettua sitruunan kuorta
25 g voita
päällys:
2 valkuaista
ripaus suolaa
1 dl tomusokeria

Ohjeet

  1. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna ja vatkaa kuohkeaksi.
  2. Siivilöi jauhot vaahtoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  3. Voitele piirakka- tai irtoreunavuoka (halkaisija n. 22 cm) ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskiosassa noin 20 minuuttia.
  4. Pese ja harjaa sitruuna kuumalla vedellä. Raasta kuori ja purista mehu eri kulhoihin. Sekoita vesi, sokeri, keltuaiset, maissijauhot ja sitruunamehu kattilassa. Kuumenna samalla sekoittaen, kunnes kiisseli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitruunan kuori ja voi. Sekoita tasaiseksi.
  5. Levitä täyte kakkupohjan päälle. Anna tortun jäähtyä. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  6. Vatkaa valkuaiset suolan kanssa. Kun vaahto muuttuu kovemmaksi, lisää tomusokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa. Levitä vaahto tortun pinnalle. Kypsennä uunissa noin 7 minuuttia, kunnes marenki saa hiukan väriä.


Kommentit

aFallenStar
Todella maukas torttu kahvipöytään tai syötäväksi muuten vaan! :) Eikä tortun valmistukseen mene paljon aikaa.