Siskonmakkarakeitto tomaattisella vivahteella

Raaka-aineet

3-4 l vettä
porkkanoita
perunoita
palsternakkaa
selleriä
paprikaa
3 kynttä valkosipulia
1 kourallinen tuoretta silputtua persiljaa
2 tl kuivattua timjamia tai oreganoa, voi laittaa myös kumpaakin
2 kpl laakerinlehtiä
2-3 rkl tomaattikonsentraatiota
1 rkl soijakastiketta
1 rkl etikkaa
suolaa oman maun mukaan, kunnes sopivaa
hieman sokeria tasapainottamaan
sitruunamehua tuomaan happamuutta erityisesti lopussa
2 pakettia siskonmakkaroita

Jaa resepti

Ohje

Juureksia oman maun mukaan ja sen verran, kuin itse tykkää. Sopii erinomaisesti kaikenlaiset perinteiset suomalaiset keittojuurekset. Tässä vain yksi esimerkki. 

Tomaattikonsentraation määrää voi tuunailla oman maun mukaan, mutta varsinaista tomaattikeittoa tästä ei ole tarkoitus tehdä.

Ohjeet:

1. Pilko kaikki vihannekset, valkosipuli sekä tuore persilja ja laitta keittymään veden kanssa.

2. Lisää joukkoon mausteet. Tarkistele makua kuitenkin alussa keskellä ja lopussa, kunnes se on sopiva.

3. keitä vihanneksia noin tunnin verran, pidempää hauduttelua ei tarvita.

4. Laita tämän jälkeen  joukkoon siskonmakkarat ja keitä niitä n. 10-15 minuuttia.

5. Mausta lientä vielä, jos tarvis. Erityisesti lopussa toimii sitruunamehun (maltillinen) käyttö tuomaan hapokkuutta. Pilko halutessasi tuoretta persiljaa vielä lautasella olevaan keittoon, jos sitä jäi käyttämättä.

6. Tarjoile hyvän ruisleivän ja juuston kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit