Raaka-aineet
| 2 rkl | öljyä |
| 1 | sipuli |
| 1 | soolovalkosipuli tai n. 3 kynttä |
| 1 | kesäkurpitsa |
| 2 dl | soijarouhetta |
| 150 g | spagettia |
| 500 g | paseerattua tomaattia |
| savupaprikaa | |
| valkopippuria ja muita pippureita | |
| kasvisliemijauhetta (kuutio käy myös) | |
| korkillinen | punaviinietikkaa |
| 1 rkl | ravintohiivahiutaleita |
| 1 | olut |
Ohje
1. Kuutioi sipuli ja murskaa valkosipuli. Laita pannulle paistumaan öljyssä. Käytin tässä oliiviöljyä mutta rypsiöljy on vähintään yhtä hyvä.
2. Paloittele kesäkurpitsa ja lisää pannulle.
3. Lisää mausteet.
4. (Vapaaehtoinen) Avaa olut koska elämä vaatii sen.
5. Lisää soijarouhe, spagetti ja kasvisliemijauhe.
6. Lisää paseerattu tomaatti ja ainakin puoli tölkillistä vettä. Laita mukaan punaviinietikka ja ravintohiivahiutaleet.
7. Anna spagetin kypsyä välillä sekoitellen. Sen jälkeen ruoka on valmis.
Resepti toimii millä tahansa vihanneksilla. Kannattaa suosia satokauden vihanneksia, koska ne ovat parhaimmillaan ja halvempia. Pakasteet on myös aina jees <3
Mausteita voi vaihdella sen mukaan mitä on.
Pannulle alussa lisätty porkkanaraaste tekee ruoista parempia, mutta en nyt käyttänyt sitä koska ei ollut.
Hyvää ruokahalua tai jotain
Ai niin makrojakauma on 53 % hiilihydraattia, 23 % proteiinia ja 24 % rasvaa