Kuorrutetut broilerit peltiperunoilla 24.5.2023
1 annosta 30 - 60 min
Raaka-aineet
1 kpl | broilerin filee per syöjä |
pinaattia | |
aurinkokuivattua tomaattia | |
tuoretta tomaattia | |
oliiveja | |
maustamatonta tuorejuustoa | |
mausteita maun mukaan (suola, pippuri, valkosipuli...) | |
n.2 kpl | perunaa per syöjä |
1 kpl | pieni sipuli per syöjä |
öljyä ja mausteita maun mukaan |
Valmistusohjeet
Kuori tai pese perunat hyvin ja viipaloi ne ohuelti. Kuori ja viipaloi sipulit, laita kannelliseen kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä, ja anna kypsyä vartin verran kannen alla. Siivilöi vesi pois sipuleista. Sekoita perunat ja sipulit öljyn ja mausteiden kanssa. Levitä pellille.
Itselläni oli 3 broilerin fileetä, otin kasvihuoneesta pinaatin ja ryöppäyksen jälkeen sitä oli pienen nyrkillisen verran, pakastepinaattina ehkä kahden kuution verran. Makukysymys. Aurinkokuivattuna tomaattina oli Lidlistä ostetut pussissa olevat tomaatit, niitä laitoin 3 kpl hienonnettuna, 3-4 tuoretta kypsää kirsikkatomaattia kuutioituna. Noin kymmenkunta oliivia viipaloin myös joukkoon. Maustoin tuolla merisuola & karhunlaukkaseoksella.
Taputtele broilerit kuivaksi ja laita uunivuokaan. Mausta makusi mukaan, itse käytin tuota merisuola & karhunlaukka mausteseosta näihinkin. Kiehauta pinaatit ja hienonna pieneksi tai sulata pakastepinaatti. Hienonna/kuutioi tomaatit ja oliivit. Sekoita tuorejuuston joukkoon, itse käytin kevyt tuorejuustoa noin 100g. Mausta seos ja levitä broilerien päälle.
Paista kumpaakin n.+200 asteisessa kiertoilmauunissa kunnes ovat kypsiä. Tarkempia aikoja ei ole antaa, riippuu perunasi koosta kauanko kypsyy, samoin broilerit.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti