Japanilainen umamikana

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

2 rkl Öljyä
300 g Kanan fileesuikaleita
2 rkl Aroin soijakastiketta (12 %)
2 rkl Santa Marian teriyakikastiketta
1 rkl Pirkan riisiviinietikkaa
1 rkl Ketsuppia
2 tl Worcesterkastiketta

Jaa resepti

Ohje

Ota kana huoneenlämpöön ja aloita kokkaaminen puolen tunnin päästä. Kanan fileesuikaleet voi halutessaan korvata kanan paistisuikaleilla, kanan jauhelihalla tai tofulla. Suosittelen etenkin 600 gramman paistileikkeitä, jotka leikkaat itse suikaleiksi. Ne kannattaa paistaa kahdessa erässä. Mausta aina painon mukaan.

Mittaa mausteet syvälle lautaselle ja sekoita tasaiseksi. Öljyä ja kuumenna pannu. Paista kana mehevän kypsäksi ja lisää kastike kahdeksi viimeiseksi minuutiksi. Tuossa ajassa se paksuuntuu sopivaksi. 

Viimeistele annos kevätsipulilla ja limelohkon mehulla. Päälle voi ripotella myös ohuita chiliviipaleita tuomaan kivaa kontrastia vihreälle värille. Tai sitten lusikoit chiliöljyä päälle. Tämänkin kanssa käy hyvin edellisessä postauksessa mainittu kaali-porkkanasalaatti. Tarjoile suolattoman jasmiiniriisin kanssa, koska kanassa on reilusti suolaa.

Haluat kanasta erityisen pehmeää? Osta kanan paistileikettä / fileeleikettä / rintafilettä, leikkaa ja jätä reiluiksi paloiksi - laita rasiaan ja kaada päälle soijakastikkeen, riisiviinietikan ja leivinjauheen / ruokasoodan sekoitus. Pidä 1-2 h jääkaapissa. Paista jonkin verran kauemmin kuin fileesuikaleita. Sopiva määrä leivinjauhetta - 3 tl 600 g kohden. Jos käytät ruokasoodaa, laita puolet vähemmän eli 1,5 tl.

Jos tykkäät paksummasta kastikkeesta, niin tiputa esimerkiksi riisiviinietikan määrää 1 tl ja nosta ketsupin määrää 1 tl. Tai sitten voit sekoittaa 1 tl maissitärkkelystä loraukseen vettä, sekoittaa hyvin ja lisätä kastikkeen joukkoon ennen paistamista. Loraus vettä nostaa hieman proteiinin painoa, joten jos haluaa pitää suolan samassa pitää kastikkeeseen lisätä tosi pieni ripaus suolaa.

Kanalle voi tehdä myös reilumman kastikkeen - 1,5 dl vettä, johon on sekoitettu 2 tl maissitärkkelystä. Lisää soosiin lisäksi ohjeessa olevia mausteita - soijaa 1 rkl, teriyakia 1 rkl, riisiviinietikkaa 1 rkl, ketsuppia 1 rkl sekä worcesterkastiketta 1 tl. Sekoita kastike huolellisesti ja lisää pannulle kun kana on mehevän kypsää. Tiputa lämpöä ja keitä kastiketta 1-2 min välillä sekoittaen.

Mieto, makea ja suolainen umamipommi, joka maistuu varmasti myös lapsille ja ruokarajoitteisille! 

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Japanilainen curry
  • 0 0 Japanilainen kanacurry
  • 8 1 Japanilainen Ramen
  • 3 0 Makeansuolainen chilikana
  • 0 0 Japanilainen Valmiscurrykastike
  • 1 0 Aasialainen BBQ-nyhtökana

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään