Itämainen Jauhelihakastike

Reseptiä katsottu 564 kertaa
4 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
400 g Broilerin jauhelihaa
1 rkl Maissijauhoa
1 prk Tomaattimurskaa
1 rkl fariinisokeria
1 Iso sipuli
5 kpl Valkosipulin kynsiä
1 rkl Kalakastiketta
2 rkl Gochujang chilitahnaa
1 rkl Ssamjang soijapaputahnaa
1 tl Inkivääritahnaa
1 tl Punaista currytahnaa
3 rkl Paprikajauhetta
1 tl Tulista chilijauhetta
1 dl Soijakastiketta
3 Kevätsipulin vartta
2 kpl Tuoretta chiliä

Ohjeet

Tarkoitukseni oli aluksi tehdä ihan vaan spaghettia ja jauhelihakastiketta, mutta edelliseltä viikolta jääkaappiin oli jäänyt korealaisen kalakeittokokeilun jäljiltä hieman eksoottisempia aineksia, joten päädyin soveltamaan hieman. Tällä kertaa kokeilu oli sen verran hyvä, että ajattelin jakaa sen eteenpäin.

Ajatus korealaistyyppisestä pastakastikkeesta tuntui vielä tekovaiheessakin omituiselta, mutta päätin viedä kokeilun loppuun asti.

Yhdistelin ensin erillisessä astiassa kalakastikkeen, chilitahnan, soijapaputahnan, inkiväärin, currytahnan, paprikajauheen, soijakastikkeen sekä valitsemani erittäin tulisen chilijauheen. Alkuperäisessä reseptissä, josta tämän yhdistelmän nyt sovelsin, ei käytetty paprikajauhetta vaan pelkkää chilijauhetta hurjat ½ kuppia. Meikäläisen chilijauheilla tästä olisi tullut tuolla määrällä syömäkelvotonta, joten päädyin lieventämään lopputulosta käyttämällä tavallista paprikajauhetta.

Murskaa ja silppua valkosipulit sekä viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi.

Paista jauhelihaa öljyssä ja lisää valkosipulit joukkoon. Kun jauhelihassa ei enää näy juurikaan raakoja kohtia niin lisää maissijauho ja sekoita hyvin. Lisää sipulit sekä aiemmin tehty mausteseos sekä fariinisokeri (voit käyttää tavallistakin sokeria). Paista pari minuuttia ja pudota sitten lämpöä keskitasolle.

Lisää joukkoon tomaattimurska, sekoita ja paista viitisen minuuttia. Lisää tässä vaiheessa kevätsipulit ja tuoreet chilit viipalopituina. Itse laitoin yhden punaisen ja yhden vihreän chilin tuomaan väriä. Suolaa kastikkeen ei pitäisi tarvia, koska soija- ja kalakastike ovat molemmat erittäin suolaisia.

Voit ottaa lämmöt pois ja jättää kastikkeen hautumaan joksikin aikaa kannen alle ennen tarjoilua. Kaapista löytyi vielä hieman riisinuudeleita, jotka sopivat yllättävän hyvin tämän setin kanssa. Kastike toimii luultavasti myös loistavasti riisin rinnalla.

 


Kommentit

Kulinaristi

Reseptejä laadukkaista raaka-aineista kokkaavalle ruokaharrastajalle.