Suklaa Lumihuippu -keksit

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

Keksit:
170 g Tummaa suklaata
3-3,5 dl Vehnäjauhoja
0,75 dl Kaakaota (esim VanHouten)
1,5 tl Leivinjauhetta
0,25 tl Suolaa
125 g Voita
150 g Fariinisokeria
2 kpl Kananmunaa (iso)
Pinalle
2-4 dl Tomusokeria

Jaa resepti

Ohje

Esivalmistelut:

Mittaa 125g voita lämpenemään huoneenlämpöön. Sulata suklaa esimerkiksi vesihauteessa tai mikrossa. Jätä jäähtymään.

Mittaa vehnäjauho, kaakao, leivinjauhe ja suola kulhoon.

Taikinan valmistus:

Laita yleiskoneeseen tasovispilä. (Se ei ole taikinakoukku, eikä kerma vispilä, vaan se kolmas). Laita voi ja fariinisokeri yleiskoneen astiaan. Sekoita hitaalla tai keskinopeudella kunnes ovat sekoittuneet kokonaan tasaiseksi massaksi (ei tarvitse vaahdottaa).

Lisää kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita sekaan kunnolla esimerkiksi keskinopeudella, tai nopeammalla. 

Kun kananmunat on sekoitettu, lisää sulatettu suklaa hieman jäähtyneenä. Sekoita sekaan. Lopuksi lisää kuivat aineet, ja sekoita hitaalla, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Kaavi tarvittaessa reunoille tarttuneet aineet alas kulhoon ja sekoita. 

Siirrä taikina toiseen kulhoon, ja laita elmukelmu taikinan päälle, ja laita taikina jääkaappiin vähintään 1h tai mielellään yön yli.

 Keksien valmistus:

Laita uuni lämpenemään 175°C (kiertoilma) tai noin 200°C tavallinen.

Laita syvälle lautaselle reilusti tomusokeria.

Ota jähmettyneestä taikinasta lusikalla tai jäätelökauhalla massaa ja pyörittele hieman pingispalloa pienemmäksi palloksi. Pyörittele pallot hyvin tomusokerissa. Mitä enemmän saat sokeria pysymään sen parempi. Älä ravista ylimääräistä sokeria pois, vaan varovasti siirrä pallot leivinpaperin päälle.  Keksit leviävät uunissa, joten jätä keksin ympärille tilaa levitä. Keksejä tulee noin 20-30kpl.

Paista uunissa 12-13min. Anna jäähtyä ensin 10min pellillä ja siirrä sitten varovasti ritilälle jäähtymään. Tarjotaan jouluisessa/talvisessa kahvipöydässä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Latwis81
Jouluisia tai talvisia keksejä.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään