Kardemummapullat

20 annosta

Raaka-aineet

2,5 dl Kylmää maitoa
35 g Hiivaa (suolaiseen leivontaan)
0,5 Munaa
1 dl Sokeria
2 rkl Mortteloitua kardemummaa
1 tl Suolaa
100 g pehmeää voita
9 dl Vehnäjauhoja
Täyte
150 g Pehmeää voita
200 g Mantelimassaa
2/3 dl Tomusokeria
1 tl Mortteloitua kardemummaa
Pinnalle
Munaa
Sokeriliemi
Kardemummasokeria

Jaa resepti

Ohje

Huom! Tarvitset näiden pullien tekoon useamman tunnin!

Sekoita hiiva kylmään maitoon ja sen jälkeen loput taikinan aineet. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia takinakoukuilla varustetulla koneellaa, eli niin kauan kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.

Laita taikinakulho jääkaappiin lepäämään tunniksi.

Sekoita sillä välin voi ja raastettu mantelimassa tasaiseksi seokseksi. Lisää siihen sokeri ja kardemumma.

Kaulitse taikinasta noin puoli senttiä paksu neliö levy ja levitä massa tasaisesti levyn päälle. Taikinan alla tulee olla jauhoa, jotta taikina ei tartu pöytään kiinni.

Taita kolmannes levy 2/3 ylöspäin ja sitten ylhäältä alaspäin 1/3 levyä. Eli levy taitetaan kolmeen osaan.

Leikkaa taikinasta ohuita nauhoja ylhäältä alaspäin. Pizzapyörä on tähän oiva väline!

Jokaiseen pullan tarvitset kolme nauhaa.

Kido ensimmäinen nauha peukalosi ympärille ja sen jälkeen kaksi muuta sen ympärille niin että viimeisenä kiedotun pää jää pullan alle kun laitat sen pulla/muffinssipaperiin tai pellille

Annan pullien kohota liinan alla kaksinkertaiseksi noin 3 tuntia tai voit puolittaa ajan 30 asteisessa uunissa johon on suihkutettu vettä kosteuden säilyttämiseksi.

Ripottele pullien päälle kardemummasokeria ja voitele ne munalla.

Paista 210 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.

Sivele pullat heti sokeriliemellä kun otat ne uunista.

Sokeriliemi antaa pullille komean kiillon ja pitää ne mehevinä pidempään.

Sokerilientä saat kun sulatat 2 dl vettä yhden dl sokeria.

 Jos pakastat pullat ovat ne aina sulattuaan kun vastapaistettuja.

Huom!

Voit tehdä taikinan edellisenä päivänä ja antaa sen kylmäkohota jääkaapissa.

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

mikkomallikas
Tällä ohjeella saat meheviä ruotsalaisten rakastamia kardemummapullia.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään