Kaalisalaatti sinihomekastikkeella

Reseptiä katsottu 1 949 kertaa
6 annosta | Valmistusaika Alle 15 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
1 kpl kaalia
1 kpl punasipulia
1 tlk makeaa maissia, n200g, maun mukaan
n.200 g savukassleria paistettuna
1-2 prk kermaviiliä/jogurttia/majoneesia (200-400g)
100-250 g sinihomejuustoa, maun mukaan
mausteita maun mukaan: suola, pippuri, tuore yrtti, sitruunan mehu, hunaja

Ohjeet

Tämä oli meidän juhannussalaatti josta sain räpsäistyä hyvin hätäisen kuvan mutta tahdoin silti saada reseptin muistiin joten siksi tänne sen nyt laitoin.

Määrät ovat noin- ja suunnilleen koska tarkkoja määriä en muista enkä mittaa, kaalinpäät ovat aina erikokoisia joten kannattaa mieluummin varata kaikkea reilusti jotta voi lisätä makunsa mukaan.

Suikaloi kaali ja punasipuli, lisää maissi. Paista kasslerkuutiot pannulla, valuta ylimääräiset öljyt pois ja lisää kaaliin. Tee kastike haluamastasi tuotteesta, itse käytin kermaviilin ja jogurtin sekoitusta jonka maustoin varovaisesti suolalla, huomioiden savukasslerin ja sinihomejuuston suolan, mustalla pippurilla, hunajalla ja sitruunan mehulla. En muista lisäsinkö tuoretta yrttiä, lehtipersilja yms raikas yrtti sopii tähän hyvin. Sekoita sinihomejuusto kastikkeeseen, maista ja lisää kaaliin, sekoita hyvin ja anna makujen tasaantua rauhassa ennen tarjoamista- maista myös ennen sitä jotta voit lisätä tarvittaessa happoa tai muita makuja.

Meillä tämä salaatti tarjoiltiin iltapalana makkaroiden kera. Brunssille sopiva salaatti myöskin. 

11.9.2019- tehty versio tästä jossa jogurttiin sekoitin fetamurua, hunajaa, suola, pippuri, ripaus cayennea, jämiä hyödyntäen kaaliraastetta, pikapikkelöityjä vihanneksia (paprika, tomaatti, sipuli, pikkelöinti liemi tavallinen 1-2-3, makuna välimeren yrttiseosta), myös pikkelöintilientä mukaan notkistamaan seosta jolloin ei tarvinnut etikkaa/sitruunaa tms, maissia sekä päälle kuivattua sipulia. Kuva laitettu.

Kasvissyöjät jättävät kasslerin pois reseptistä, toimii ilmankin :)


Kommentit

Taskuvenus
Juhannuksen muistoja hieman myöhässä mutta saimpas sentään talteen kirjattua!