Nuudeleita & parsakaalia mausteisessa kookosliemessä

Raaka-aineet

Kookosliemi
1 rkl öljyä
1 iso salottisipuli hienonnettuna
1 rkl inkivääritahnaa
2 rkl punaista currytahnaa
1 tlk kookosmaitoa (400g)
2 dl kasvislientä
2 rkl sokeria tai hunajaa
1 rkl chilikastiketta (itsellä Srirachaa)
2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
Wokki
150 g täysjyvänuudeleita (esim Blue Dragon)
1 rkl öljyä
1 parsakaali nuput irroitettuna
2 porkkanaa raastettuna tai leikattuna ohuiksi viipaleiksi esim. juustohöylällä
2 dl (puna)kaaliraastetta/suikaleita
seesaminsiemeniä
limen mehua
basilikaa

Jaa resepti

Ohje

Liota nuudeleita kylmässä/haaleassa vedessä noin puoli tuntia, kunnes ovat pehmenneet. Huuhtele ja valuta.

Aloita kookosliemestä.

Paista sipulisilppua ja inkivääritahnaa öljyssä muutama minuutti. Lisää currytahna ja paista vielä hetki. Kaada joukkoon kasvisliemi, kookosmaito ja kaikki loput mausteet. Anna kiehua 15 minuuttia miedolla lämmöllä. Tämä hieman paksuntaa lientä ja saa maut avautumaan. Kun kastike on valmista, purista joukkoon puolikkaan/kokonaisen limen mehu.

Sillä välin kuumenna syvässä wokkipannussa öljy ja paista siinä parsakaalia ja porkkanaa noin 5 minuuttia. Pienennä hieman lämpöä, jotta kasvikset eivät pala. Ne saavat jäädä pureskeltavan rapsakoiksi. Lisää loppuvaiheessa suikaloitu punakaali. Mausta hieman suolalla. Lisää valutetut nuudelit ja sekoita hyvin kasvisten joukkoon, revi sekaan myös reilusti basilikan lehtiä.

Kaada kastike nuudeliwokin joukkoon, sekoita nopeasti ja nosta pannu heti liedeltä pois. Ripottele päälle seesaminsiemeniä (ja pähkinöitä jos haluat).

Tarjoa heti.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 1 Kanaa ja parsakaalia
  • 2 2 Possupihvejä mausteisessa kastikkeessa
  • 1 1 Pieniä lihapyöryköitä mausteisessa kastikkeessa
  • 5 6 Broileripyörykät kookosliemessä
  • 1 0 Broilerinkoivet & paistettua nuudelia
  • 2 0 Possua mausteisessa kylvyssä

Kommentit

aromaticum
Ainesosaluettelo näyttää pitkältä ja resepti monimutkaiselta, mutta takaan, että tämä on yllättävän helppo ja nopea valmistaa. Lopputulos on herkullinen!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään