Intialainen kookos-kanacurry

Reseptiä katsottu 82 877 kertaa
4 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
450 g broilerin fileitä
4 - 6 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta, raastettua inkivääriä
1 (puna)sipuli
1 nippu tuoretta korianteria
1 tl garam masala-mausteseosta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
chiliä niin että tuntuu
1 tl suolaa
reippaasti pippuria mieluiten myllystä
1-2 rkl balsamiviinietikkaa
400 g tomaattimurskaa
1 prk kookosmaitoa
(olutta)
basmatiriisiä tarpeen mukaan

Ohjeet

Alkuvalmistelut: (Korkkaa olut ja ota huikkaa silloin kun parhaaksi näet. Ei haittaa jos menee muutamakin.)

1. Kuori ja raasta inkivääriä niin että siitä tulee n. ruokalusikallinen.

2. Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne yksitellen leikkuulaudan ja veitsen välissä, hienonna sitten. Tämä takaa tuhdin maun. (Huom. jos käytät yksikyntisiä valkosipuleita niin yksi on aika passeli.)

3. Kuori ja pilko sipuli .

4. Siirrä edellämainitut samaan kippoon.

5. Silppua korianteri ja laita se omaan kippoon.

6. Jos käytät kokonaisia chilejä, olettaen että niissä on potkua, lähtisin kokeilemaan ensin kahdella tai kolmella. Hienonna.

7. Pilko broilerin fileet pieniksi paloiksi, jätä leikkuulaudalle.

Asiaan: Pannu esille ja lämpiämään, viereen kattila johon vettä kiehumaan ja basmatiriisi johonkin valmiiksi.

1. Öljyä pannuun, perään garam masala-seos, juustokumina ja chili, sekoittele.

2. Lisää inkivääri, valkosipuli ja sipuli ja kuullota nopeasti.

3. Lisää broileri, suola ja pyöräytä pippuria sekaan. Sekoittele kunnolla. (Tässä vaiheessa varmaan vesikin kiehuu, riisit sekaan. Riisiinkin kannattaa vähän suolaa heittää)

4. Lisää tomaattimurska ja lorauta viinietikkaa. (Jos valkosipulia on jäänyt yli tai jäit miettimään että riittääkö nuo, kannattaa tässä välissä laittaa vielä vähän lisää)

5. Lisää lopuksi korianteri ja kookosmaito, anna muhia kannen alla hetki.

6. Syö.


Kommentit

scorpse
Ilmoittamani mittayksiköt ovat melkolailla suuntaa antavia. Itse en pidä noinkaan tarkoista määritelmistä, ei kuulu tyyliin. Keith Floyd rules. Idea on se että chilin pitää tuntua kivasti, ja kookosmaito pehmentää tuota chilin pahinta terävyyttä. Meidän suomalaisten olisi jo aika uskaltaa käyttää niitä mausteita eikä noudattaa liikaa keittokirjojen reseptien tarkkuutta, maalaisjärkeä saa kuitenkin käyttää. Pahoittelen kehnoa kuvaa, salama jäänyt päälle. Niin ja vaikka ruuan nimessä mainitaan curry, ei se tarkoita että itse ruokaan laitettaisiin jotain curryjauhetta. Ei. Intiassa tämäntyyppisiä ruokia kutsutaan monesti curryksi. =)