17 784
17 784

Kaverusten mureat possun posket

Raaka-aineet

Paistovalmiita possun poskia (meillä 10 kpl)
6 salottisipulia
5 valkosipuli kynttä
4 porkkanaa
n ½ lanttua
n 25 maustepippuria
3 laakerinlehteä
2 lihabuljonkia (liemikuutiota)
1 kanaliemikuutio
suolaa, mustapippuria
n 4 dl punaviiniä

Jaa resepti

Ohje

Ruskista posket pannulla rasvapuoli pannua vasten, kun rasva alkaa irrota ja pinta saanut väriä käännä posket ja ruskista toinenkin puoli. Laita toiseen astiaan posket odottamaan. Rurkista kuoritut ja lohkotut juurekset sekä sipulit siinä paistorasvassa. Kaada rasva toiseen astiaan  jäähtymään(ole varovainen, siilä rasva on kuumaa)jäähtynyt rasva on helpompi viedä sille kuuluvaan jätteastiaan.

Laita nyt isoon uunivuokaan tai mielummin pataa kerroksittain poskia mausteita ja juurekset, liota liemikuutio ja buljonki veteen ja kaada pataan. Katso, että nestettä on sen verran että ainekset melkein peittyvät. Sitten kansi padan päälle ja 200 asteiseen uuniin ½ tuntia sen jälkeen alenna lämpö 170 asteeseen ja pidät n 3 tuntia. Tarkista että neste ei pääse haithumaan. Tämän jälkeen alenna lämpöä taas 150 asteeseen ja pidät 2 tuntia jonka jälkeen lisäät punaviinin ja pidät vielä tunnin uunissa. Nosta posket tarjoiluastiaan ja peitä foliolla odottamaan kastiketta.

Pistä kasvikset siivilään ja paseeraa. Lisää keitinlientä ja pistä kattilaan, mausta tomattipyreellä, sinapilla (Dijon) ja kermalla. Tarkista maku ja laita tarjolle poskien seuraksi. Lisänä perunamuussia ja grillattuja tomatteja.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Possun posket 13.12.2020
  • 0 0 Possun posket 23.3.2017
  • 0 2 Naudan posket 11.12.2016
  • 0 2 Possun posket
  • 3 3 Vasikan posket
  • 35 4 Murea possun lapa uunissa

Kommentit

naija
No huh huh, kyllä vei aikaa mutta makunystyrät saivat palkan, että kannatti, liha oli niin mureaa että. kymmenestä poskesta jäi syömättä kaksi ja meitä syöjiä oli neljä. Eipä enään jaksettu jälkiruokaa. Nämä posket olivat tosi isoja.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään