6 039
6 039

Apple Flat Cake eli rapean lättänä omenakakku (G)

15 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

225 g voita
3 kpl isoja kananmunia
4 dl vettä
3 dl omenamehua
2 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 tlk leivinjauhetta
2 ½ dl vaaleaa gluteenintonta jauhoseosta
2 dl perunajauhoja
ripaus suolaa

Jaa resepti

Ohje

Apple Flat Cake on peltikakku, jonka rapean pinnan ja pehmeän sisuksen salaisuus piilee paistovaiheessa tuotetusta vesihöyrystä.

 

1. Pehmitä voita hetki mikrossa. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi.

2. Lisää voi-sokeriseokseen kananmunat yksitellen, jokaisen munan kohdalla vähintään minuutti voimakkaasti vatkaten.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita varovaisesti taikinaan jauhot ja vesi sekä mehu vuorotellen välttäen turhaa vatkaamista. Lisää viimeisen jauhoerän kanssa myös ripaus suolaa (maun mukaan 1-2 tlk).

4. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kaada laajaan uuninkestävään kulhoon puolisen litraa vettä ja aseta kulho uunin pohjalle. Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista kakkua uunin keskitasossa uunista riippuen noin 25 minuuttia. Kakku saa jäädä melko vaaleaksi ja sisältä pehmeäksi. Tarjoa esimerkiksi kermavaahdon, vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 18 8 Sitruunaiset kierreleivokset (G)
  • 33 1 Omenakakku
  • 3 0 Saksalainen omenakakku
  • 1 1 Suklaapiirakka (G)
  • 8 4 Winter Cake eli raikas talvikakku (G)
  • 7 0 Ranskalainen omenakakku

Kommentit

Maisie
"Flattie" eli lättis on tosi nopea ja helppo tehdä ja on ainakin meidän kahvipöydissä kerännyt paljon kehuja. Maun ja uskalluksen mukaan voi omenamehun tilalla kokeilla muitakin mehuja!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään