Merimiespihvi

4 annosta 2 - 3 h

Raaka-aineet

600-700 gr naudan ulko tai sisä paistia
2 isoa sipulia
2 valkosipulin kynttä
noin 10 perunaa
lihliemi kuutio
7-10 kokonaista mustapippuria
suolaa
voita paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

Mermies pihvien teossa aikaa menee siksi ruskistan ja keitän lihat jo edellisenä päivänä muun ruuan laiton yhteydessä.

Leikkaa liha ohuiksi siivuiksi (poikkisyin) ja paloittele noin tulitikkuaskin kokoiseksi tai pinemmiksi,paloittale myös sipuli, se saa olla aika isoina paloina. laita lihat ja sipulit isoon pannuun (kuva 1) ruskista lihat kevyesti, lisää vettä pannuun niin paljon että lihat peittyvät, lisää vielä pippurit, suola, liemikuutio ja pilkottut valkosipulin kynnet, anna kiehua hiljalleen noin tunnin.

kun lihat kiehuvat kuori perunat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi, laita uunivuuan pohjalle peruna siivuja niin että pohja peittyy, kaada siivujen päälle kihuneet lihat liemineen (kuva 2) ja päälle taas peruna siivuja niin että lihat peittyvät,lisää vettä jos on tarve, nestettä pitää olla sen verran että juuri ja juuri eivät päälimmäiset perunat peity (kuva 3) paista merimis pihvejä 200 asteisessa uunissa noi tunti viisitoista min.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään