23 116
23 116

Lusikkaleivät

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

Valmistusaineet
200 g voita
dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
väliin
n.1 dl vadelma- tai omenamarmeladia
pinnalle
hienoa sokeria

Jaa resepti

Ohje

Valmistusohje Mittaa voi teräskattilaan. Anna voin sulaa ja kiehahtaa. Sekoita. Keitä voisulaa hyvin alhaisella lämmöllä 10 - 15 min. Sekoita välillä. Voisula ei saa palaa, tarkkaile sen väriä. Kun voisula alkaa punertua / saada hiukan väriä, nosta kattila levyltä. Mittaa sokerit voisulan päälle. Sekoita. Anna jäähtyä haaleaksi. Yhdistä jauhot ja sooda. Sekoita siivilän läpi voi-sokeriseokseen. Ota taikinaa teelusikkaan, painele se tasaiseksi, irrota ja aseta leivinpaperille pellille 1 cm:n välein. Paras lusikkamalli on pesältään syvä. Paista uunin keski- / yläosassa 175 asteessa vaaleanruskeiksi, 10 - 12 min. Levitä jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pinnalle marmeladia. Paina vastakkain toisen puolikkaan kanssa. Kierittele lusikkaleivät hienossa sokerissa. VINKKI * Lusikkaleipiin saadaan herkullinen maku, kun voin annetaan hiljalleen poreilla kattilassa vielä sulamisen jälkeen. Teräskattilassa punertavan värin oikea sävy on helpompi havaita, kuin esim. tummassa teflonkattilassa. Jos voisula pääsee palamaan, se muuttuu maultaan kitkeräksi. * Pikkulusikan koko vaikuttaa siihen, kuinka monta valmista lusikkaleipää ohjeella saadaan. * Lusikkaleivät voi pakastaa. Pakkaa ne kannelliseen rasiaan, laita kerrosten väliin leivinpaperia. Lusikkaleivät sulavat melko nopeasti. Ota ne huoneenlämpöön n. 1 t ennen tarjoilua. *Lusikkaleipien leipomisessa voi käyttää myös Valio Oivariini® rasvaa (rasvapitoisuus 75%). Huomioi kuitenkin, että se on rakenteeltaan hiukan voita pehmeämpää. Siitä tehty taikina on aavistuksen pehmeämpää / murenevampaa kuin voilla tehty taikina. (Ohje Valion sivuilta)  

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään