Minttuinen suklaakakku

Raaka-aineet

4,7 dl sokeria
4 dl jauhoja
2,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
1 dl öljyä
2 tl vaniljauutetta
2 dl kiehuvan kuumaa vettä (hieman alle 2dl)
Kuorrute
220 g voita PEHMEÄNÄ
0,8 dl kuohukermaa
muutama tl piparminttu-uutetta (tai oman makusi mukaan)
1 tl vaniljauutetta
muutama tippa vihreää väriä
noin 9 dl tomusokeria
60 g tummaa suklaata rouheena

Jaa resepti

Ohje

Pohja

Sekoita sokeri, jauhot, kaakaojauhe, sooda ja suola keskenään.

Lisää joukkoon munat, maito, öljy ja vaniljauute. Vatkaa muutama minuutti.

Lopuksi sekoita joukkoon kuuma vesi. 

Jaa taikina kolmeen voideltuun pyöreään paistovuokaan (esim. kertakäyttövuokiin). Paista 175-asteessa noin 20-30 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Kokeile tikulla. Voit paistaa pohjan myös yhdessä isossa vuoassa, mutta silloin paistoaika on pidempi ja joudut leikkaamaan kakun osiin. 

Anna kakun jäähtyä ja mieluiten mehevöityä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin, ennen kuin kokoat kakun lopulliseen muotoonsa.

Kuorrute

Vatkaa keskenään PEHMEÄ paloiteltu voi, kerma, minttu-uute ja vanilja. Lisää joukkoon haluamasi määrä vihreää väriä, sekä tomusokeri osissa. Vatkaa sileäksi kuorrutteeksi. Lisää joukkoon vielä loraus kermaa jos tulos on liian paksu. Lopuksi sekoita joukkoon suklaapalat.

HUOM: Kuorrute on todella makea (amerikkalaistyylinen). Jos et pidä kovin makeasta, voit tehdä kuorrutteen myös tuorejuustosta ja tomusokerista, jonka maustat myös mintulla ja vaniljalla.

 

Lusikoi ja levitä kuorrutetta ohuelti kerrosten väliin ja lopuksi levitä kuorrutetta kakun päälle ja reunoille. Koristele haluamallasi tavalla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 13 4 Minttuinen Oreo-juustokakku
  • 2 0 Minttuinen pätkispiirakka
  • 2 2 Minttuinen tiramisu
  • 0 0 Kermaliköörillä maustettu suklaakakku
  • 19 4 Täydellinen suklaakakku
  • 0 0 Jauhoton suklaakakku

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään