JauhelihaMakkarat Voitaikinalla

Reseptiä katsottu 3 682 kertaa
5 annosta | Valmistusaika 15 - 30 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
1 pkt voitaikinalevyjä (500g, 5 kpl)
1 kpl muna (voiteluun)
täyte:
n.400 g jauhelihaa
1 kpl sipulia
n.1 dl olutta
reilu 1 dl savujuustokuutioita
n.1 dl persiljasilppua
mausteet oman maun mukaan:
2 tl savupaprikajauhetta (hot)
2 tl grillimaustetta / 1-2 tl suolaa
1 loraus worchestershire-kastiketta
1 tl mustapippuria myllystä

Ohjeet

Hauduta sipulikuutiot oluessa kypsäksi ja jäähdytä. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja mausta- koepulla pannulla/uunissa kertoo onko mausteita tarpeeksi. Maustemäärät ovat suuntaa antavia kun en niitä mittaa.

Kaulitse taikinalevyjä hieman isommiksi. Jaa täyte niille pituussuuntaan pötköksi. Voitele taikinan reunat ja nipistä/käännä kiinni  samalla rullaten täyte tasaiseksi levyn väliin. Käännä liitoskohta alassuin leivinpaperoidulle pellille. Voitele makkarat hyvin joka kohdasta.

Paista +225 uunin keskiosassa kunnes makkarat ovat nousseet ja saaneet hyvin väriä pintaan, noin 20 minuuttia. Pidä uunia mieluummin hieman alle 225 kuin päälle.

Tarjoa lisänä vaikka punasipulihilloketta, maistuvat sekä lämpöisenä että kylmänä- miksei ihan sinapin/ketsupinkin kera..

 


Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit

Taskuvenus
Pakkasesta pilkisti torttutaikina ja piti tehdä pasteijoita mutta nämä tulivat uunista ulos ;) Hieman erilaisia mutta suunmukaisia, lasten version saa mausteita vaihtamalla ja paistamalla sipulit, ei olutta... :)