Bolivialainen omenatorttu

30 - 60 min

Raaka-aineet

puolikarkeita vehnäjauhoja taikina-aineet
1 vajaa tl suolaa
1 dl fariinisokeria
150 gr voita
vettä täyte
1 rkl vettä
1 dl fariinisokeria
2 rkl maissijauhoja
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl muskottikukkaa
1,5 tl kanelia
1 vajaa tl neilikkaa
6-t kpl hapahkoa omenaa

Jaa resepti

Ohje

Sekoita taikina-aineet nopeasti,ettei taikina sitkisty.Anna taikinan seistä viileässä ja tee sillä aikaa täyte.

Sekoita sokeri ja mausteet sekä maissijauhot kattilassa.Lisää nesteeksi vesi ja sitruunamehu.Keitä hetken aikaa

ja lisää kuoritut omenat paloitettuna viipaleina.Keitä niitä hetken,kunnes osa omenista soseutuu.Osa saa jäädä

kokonaisiksi paloiksi,Jäähdytä seos.

Kauli taikinasta puolet leivinpaperilla levysi.Nosta se vuokaan niin,että taikina nousee myös vuoan reunoille.

Paras on keraaminen vuoka,josta voit myös tarjota tortun.Levitä jäähtynyt täyte pohjataikinan päälle.Kauli

loppu taikainasta tortun kansilevyksi samoin leivinpaperilla.Paperin avulla saat kannen avulla nostettua täytteen

päälle kätevämmin,jos et ole tottunut taikinan käsittelyyn. 

 

Tee pikkumuotilla tai muulla vastaavalla sievät reiät kansitaikinaan. Nosta saadut taikinapalat kannen päälle somisteeksi. Jos et tee näin ,niin pistele haarukalla taikinaa munalla voitelun jälkeen. Täytteen pitää

kypsyessään päästä"hengittämään"muuten kansitaikina kupruilee.Painele reunoille kohoava taikina

kannen päälle.Somista yhtymäkohta veitsellä tai haarukalla kuvioiden. Voitele pinta ennen paistamista mielellään pelkällä keltuaisella,niin saat siihen kauniin värin.

 

Paista voideltu torttu 200-220 asteen lämmössä 15-20 minuuttia. Tarjoa hieman jäähdytettynä kermavaahdon,vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.Torttu on hyvää myös kylmänä,silloin mausteiden

maku on voimakkain.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 3 Terveellisempi omenatorttu
  • 7 3 Apple Pie ( omenatorttu )
  • 3 0 Omenatorttu
  • 4 3 Rice Krispies omenatorttu
  • 1 1 Omenatorttu
  • 9 2 Herkullinen omenatorttu

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään