Stifado (kreikkalainen lihapata)

Reseptiä katsottu 94 339 kertaa
10 annosta | Valmistusaika yli 24 h

Raaka-aineet

Ostoslistalle
1 kg naudan paistia
700 g pieniä sipuleita
oliiviöljyä
2-3 kynttä silputtua tai puristettua valkosipulinkynttä
2 dl punaviiniä
2 rkl punaviinietikkaa
n.5kpl tai tölkki murskattuja tomaatteja
2 kpl laakerinlehteä
1 tl rosmariinia tai rosmariinin oksa
suolaa
pippuria
2-3 kpl kanelitankoa
1,5 tl jauhettua juustokuminaa
3 rkl tummaa sokeria
vettä

Ohjeet

Ruskista lihakuutiot oliiviöljyssä. Sekoita lihojen joukkoon silputtu valkosipuli, juustokumina ja kanelitangot. Kypsennä hetki ja kaada sitten hitaasti joukkoon viini ja etikka ja vähän vettä. Anna nesteen kuplia n. 4 minuuttia. Lisää rosmariini, laakerinlehdet ja tomaatit. Sekoita hyvin ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada lihat nesteineen uuninkestävään pataan ja laita kansi päälle. Nosta pata 160 asteiseen uuniin n. 2 tunniksi. Lisää kahden tunnin kuluttua pikkusipulit pataan ja ripottele päälle sokeri. Laita pata uuniin vielä tunniksi, nestettä voi lisätä tarvittaessa

Stifado on parhaimmillaan, kun suurin osa nesteestä on haihtunut. Pataan jää lihojen ja muhentuneiden sipulien sekaan maukas kastike, johon kreikkalaiset kastavat aterialla tarjottavaa leipää


Kommentit