Raaka-aineet
| KAKKUPOHJA | |
|---|---|
| 6 | kananmunaa |
| 2 dl | sokeria |
| 2 dl | vehnäjauhoja |
| 1/2 dl | perunajauhoja |
| 1 tl | leivinjauhetta |
| Leivinpaperia ja sokeria | |
| KUORRUTUS | |
| vettä | |
| tomusokeria (tässä kakussa on käytetty mansikka tomusokeria) | |
| KIRJOITUS | |
| sitä millä koristellaan piparitkin | |
Ohje
KAKKUPOHJA:
1. Vatkaa munatja sokeri vaahdoksi. (vatkaa ainakin 5 min.)
2. Sekoita jauhot lusikalla.
3. Lisää sihtaten jauhot munavaahtoon.
4. Sekoita taikinaa puuhaarukalla. Varovasti! Älä vatkaa sitä!
5. Levitä taikina vuokaan, tasaisesti.
6. Laita taikina uuniin. ( uuni 225*c)
7. Ota kakkupohja ulos uunista sitten ku sen pinnalla on kaunis rusketus.
8. Kännä kakku sokeroidun leivinpaperin päälle.
9. Anna jäähtyä hieman ennen kuin alat koristella.
KUORRUTUS:
1. Laita kuppiin tomusokeria ja lisää siihen aina pikkuisen vettä. Ja sekoita tasaiseksi.
2. Levitä se kakun päälle tasaisesti.
KORISTELU:
1 Voit halutessasi siistiä kakun reunoja. (tässä kakussa on tehty niin)
2. Kirjoitimme meidän lempinimet kakkuun.Ja sydämmet. ( Käytimme niitä kuorrutus juttuja joilla piparitkin koristellaan jouluna.)
3. voit lisätä muitakin koristeita. Käytä mielikuvitustasi koristelussa! :)
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti