16 402
16 402

Kevyt jugurttipiirakka

15 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

dl vehnäjauhoja
½ dl ruislesettä
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 muna
1 dl jugurttia
1 dl sulaa margariinia / öljyä
3-4 dl marjoja
(1-2 tl perunajauhoja)
2 dl jugurttia
1 muna
2 tl vanilliinisokeria

Jaa resepti

Ohje

Sekoita keskenään pohjan kuivat aineet eli vehnäjauhot, leseet, leivinjauhe ja sokeri. Lisää muna, jugurtti ja juokseva rasva ja sekoita tasaiseksi.

Voitele ja korppujauhota matala piirakkavuoka, levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Ripottele marjat pohjan päälle. (Jos käytät pakastemarjoja, sulata ne ensin mikrossa ja ripottele pohjan päälle marjojen alle hieman perunajauhoja, jottei taikina vetisty.) Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle.

Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Täyte hyllyy uhkaavasti kun piirakan ottaa uunista, mutta hyytyy kunnolla jäähtyessään.

* * *

Vaniljajugurtti sopii tähän mainiosti, mutta valita voi tietysti mielensä mukaan. Kun käyttää rasvatonta jugurttia (40 kcal/100g) ja 60% margariinia, ei yhdessä palassa ole paljoa rasvaa.

Jugurtti makeuttaa täytteen, eikä siihen tarvita lisäsokeria - Pohjankin sokerimäärää voisi ehkä vähentää, mutta en ole itse vielä kokeillut. Himottaisi kokeilla myös tehdä pohja ruisjauhoilla...

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 1 Kevyt kääretorttupohja
  • 2 4 Kevyt marjakakku
  • 1 1 Kevyt tyrni-juustokakku
  • 2 0 Kevyt Limettikakku
  • 1 1 Kevyt omenakakku (vehnätön variaatio
  • 3 3 Kevyt hedelmä-hyytelökakku

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään