9 910
9 910

Mansikka-aikaan Mansikkakakku

Raaka-aineet

kahdenmunan kakkupohja tehty rengasvuokaan
täyte + päällinen:
1 tlk mansikkakermaa
1 prk maitorahkaa 2dl
2 kpl liivatelehteä
mansikanmakuista tomusokeria
tuoreita mansikoita

Jaa resepti

Ohje

Laita liivatteet likomaan kylmään veteen n 5 min.

Vatkaa mansikkakerma vaahdoksi. Valuta rahkasta ylimääräinen neste pois ja laita rahka isompaan kulhoon. Notkista ja lisää mansikanmakuista tomusokeria. Pilko tuoreita mansikoita pieniksi ja lisää ne rahkan joukkoon, sekoita huolella. Purista liivatteista ylimääräinen neste ja sulata ihan pieneen mehutilkkaan. Anna vähän jäähtyä ja lisää rahkaseoksen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Lisää sitten vatkattu kerma ja sekoita huolella mutta varovasti. Tarkista maku.

Vuoraa rengasvuoka kelmulla ja leikkaa kakku kolmeen osaan. Lado kakku takaisin vuokaan, kostuta kakkukerroksia vähän vaikka mansikkamehulla ja laita väleihin rahka-kermaseosta. Saa pursuilla. Laita kelmu päälle ja jääkaappiin yöksi. Kumoa kakku ja ota kelmu pois päältä. Levitä ylipursunut täyte kakun pintaan. Koristele kakku mansikoilla ja laita myös mansikoita kakun keskelle. Mansikoita saa olla reilusti.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Kyllä maistui;o)))

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään