8 356
8 356

Hyytelötorttu 1.6 juhlioille

Raaka-aineet

pohja;
2 kanamunaa
0,75 dl sokeria
½ dl Ohrakasta
0,25 dl vehnäjauhoja
tl leivinjauhetta
Hyytelö:
2 dl erikoiskermaa
½-1 dl mustaviinimarja tuorenektariiniä (sokeroitua)
3 kpl liivatelehteä
n15 kpl pakaste mansikoita
kiille: 2dl mustaviinimarja tuorenektariiniä, 2 liivatelehteä ja marjoja tai vadelmia koristeeksi

Jaa resepti

Ohje

Tee pohja, vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, sekoita kuivataineet joukkoon. Kaada voideltuun vuokaan. Paista 220 n 7 min. (pohja on aika ohut)

Laita liivatteet kylmään veteen n 5 min, puserra vesi pois ja sulata tilkassa mustaviinimarja nektariinissä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pilko kohmeiset mansikat pieniksi, sekoita kaikki keskenään ja anna vähän aikaa n 5 min olla jääkaapissa. Kostuta tortun pohja nektariinillä ja laita hyytelö tasaisesti pohjan päälle. Pistä kylmään hyytymään. Tee kiille tortun päälle. Ota taas osa nektariinistä ja sulata siihen liotetut liivatteet. Laita sokeria jos tarviksee. Lisää ohkaisena nauhana loppu nektariiniin ja pistä taas jääkaappin vain hetkeksi että vähän tulee paksummaksi. Valuta sitten kiille tortun päälle ja koristele mielesi mukaan. Anna olla torttu vuorokauden kylmässä. Pursoita halutessasi mansikkakermasta koristeita reunalle. (minullä jäi vähän liian pitkäksiaikaa jääkaappiin, joten kiille ei tullut tasaiseksi).

Pihakahvituksessa hyvä torttu päivänsankareille.;o))

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Raikas torttu ja ihanan kostea.;o))

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään