Perunalla täytetyt parathat

Reseptiä katsottu 3 132 kertaa
6 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
1 tl suolaa
3 dl vettä
4 rkl kirkastettua voita (gheetä)
200 g jauhoista perunaa
450 g chapatijauhoja
0.5 kpl sipulia
1 maustemitta kurkumajauhetta
kirkastettua voita paistamiseen
0.5 tl sinapinsiemeniä

Ohjeet

Annoksesta n. 16 blinipannun kokoista leipää.

Sekoita jauho ja suola keskenään, paina keskelle kuoppa ja kaada sinne 3rkl voita ja kädenlämpöinen vesi. Sekoita notkeaksi taikinaksi, vaivaa jauhotetulla alustalla viisi minuuttia. Nosta puoleksi tunniksi voilla rasvattuun kulhoon.

Keitä perunat kypsiksi, kuori ja muusaa. Kuumenna 1 rkl voita ja paahda sinapinsiemenet kevyesti. Lisää pilkottu sipuli ja paista minuutti, lisää lopuksi kurkuma ja peruna. Paista kaksi minuuttia ja mausta suolalla.

Jaa taikina 16 osaan, kaulitse pyöreäksi n. 15 cm levyiksi. Levitä kunkin pyörylän päälle perunatäytettä, taita kahtia, voitele ja taita uudelleen kahtia. Kaulitse levyt jälleen ympyrän muotoisiksi, jauhota samalla.

Kuumenna voita paistinpannulla, paista kukin leipä erikseen ensin 3 minuuttia toiselta puolen ja 1 minuutti toiselta puolen, kunnes pintaan tulee ruskeita kuvioita. Tarjoa lämpimänä eri intialaisten pääruokien tai vaikkapa chutneyn kera.


Kommentit