123 320
123 320

Kalan umpioiminen lasipurkkiin

yli 24 h

Raaka-aineet

Muikkua, taimenta, harjusta, haukea, siikaa tai ahventa
(ahven nyljettynä), muuta kalalajit paitsi muikku fileoituna
n.3 dl lasipurkit sopivimpia (käy toki muutkin)
3-4 kpl maustepippuria
1 tl (vajaa) merisuolaa
1 rkl tomaattipyrettä
(vaihteeksi aina voi kokeilla tämän perusreseptin mukaan muitakin mausteita, kuten:
sipulia ja kuivattua tilliä), mutta suosittelen ensin kokeilemaan vain ylläolevilla.)
1 rkl rypsiöljyä/ per 3dl purkkiin

Jaa resepti

Ohje

Muikkua ei fileoida, eikä selkärankaa poisteta. Ahven tai sitä suuremat kalat fileoidaan ja suomustetaan, toki voi myös suomustamisen jälkeen käyttää nahkoineen.

Ensin minun täytyy kuitenkin ANTAA PARI VAROITUKSEN SANAA: Nykypäivänä suositellaan, että kalaa ja lihaa umpioitaessa pitäisi saavuttaa 120-asteen lämpötila, JOKA ONNISTUU VAIN PAINEKATTILAA KÄYTETTÄESSÄ. ELI JOS TEKEE OHJEENI MUKAAN ILMAN PAINEKATTILAA, NIIN VAIN OMALLA VASTUULLAAN.

Itse teen näin, että jo edellisenä iltana laitan käyttämäni lasipurkit ja kannet kylmään veteen jättääkseni ne niin yön yli upoksiin, herättelen näin pieneliöiden itiöt. Jotka sitten seuraavana päivänä tuhoan, kuten bakteerit, pieneliöt, itiöt keittämällä 10 min. vähintään + kannet.

Sekoitan sormenpään kokoisiksi keittiösaksilla pienityt kalapalaset astiassa sekaisin tomaattipyreen kanssa (tomaattiketsuppi ei käy etikan vuoksi). Ladon purkkeihin tomaattipyreiset kalapalat kerroksittain vajaan 1 tl merisuolan kanssa, pippuriakin laitan itse korkeintaan yhden. Jätän purkin vain 1cm yläreunasta täyttämättä. Veitsellä väännän keskelle uran ja veitseä pitkin lorautan ruokalusikallisen öljyä purkkiin. Ettei öljy jää vain kellumaan pinnalle.

Väännän kannen tiukasti kiinni. Upotan astiat kylmään veteen täysin upoksiin, laitan toisen kattilan myös liedelle, jotta voin täydentää varsinaisesta keittokattilasta haihtunutta vettä. Siis purkkien oltava aina upoksissa. Keitän näin 3-4 tuntia, hieman kalasta riippuen.

Nosta sen jälkeen keittokattilan pois liedeltä ja annan jäähtyä purkit upoksissaan aivan täysin, (vaikka yön yli) pyyhin purkit talouspaperilla nostaessani ne pois, mahdollisen öljyliemen siistimiseksi pois.)

Säilön purkit kylmässä, pimeässä. (Jääkaappikin käy.)

Nykysuosituksen mukaan tämä ilman painekattilaa keittäminen soveltuu: marjojen, hedelmien ja sienien umpioimiseen, koska riittää 100-astetta.)

VAROITUS: TARKISTA AINA, ETTÄ KAIKKIEN KANNET OVAT KESKELTÄ IMEYTYNEET KUOPAKSI KESKELTÄ, SILLOIN UMPIOIMINEN ON ONNISTUNUT, MUUTEN PURKKI ON KÄYTETTÄVÄ parin päivän aikana, tai pakastettava. TARKISTA MYÖS KÄYTTÖÖN OTTAESSASI SÄILÖSTÄ, ETTÄ KANSI ON EDELLEEN KESKELTÄ PAINAUTUNEENA ALASPÄIN, JOTTA UMPIOIMINEN ON PITÄNYT.

Jopa ns. vähärasvaisesta hauesta tulee makoisaa ja maukasta tällä menetelmällä. Tämä on hyvin koukuttavaa, on tosi vanha säilöntämenetelmä. Sopii hyvin voileivän päälle ja lisukkeeksi ym. piirakoihin ym..., tämä käy myös tehdä esim. pitkällä kalareissulla asuntoautossa, jopa nuotiolla - illan joutilaina hetkinä. Vie vähän tilaa ja taatusti säilyy onnistuessaan, kun huolehtii purkkien puhtaudesta. Kotimainen kalasäilykepurkki on tosi kallis, jopa 25E-50E/ kg asti, joten kannattavaakin se on. Itse käytän kotona olevaa kaasuhellaa, joka antaa edullisuutta valmistuksen energian kulutukseen.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

piia58
Valmistus omalla vastuulla, nykysuosituksen mukaan tarvitsisi painekattilan, siinä lämpötila 120-astetta. Minä teen kuten mummoni teki, aina onnistunut näinkin, huolellisuudella!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään