Raaka-aineet
| POHJA: | |
|---|---|
| 3 kpl | munaa |
| 1 dl | sokeria |
| ½ dl | perunajauhoja |
| 1 dl | erikoisvehnäjauhoja |
| 1 tl | vaniljasokeria |
| 1 tl | leivinjauhetta |
| Täyte: | |
| 200 g | soseutettuja mustaherukoita (tuoreita tai pakaste) |
| 1 dl | sokeria |
| 1½ tl | vaniljasokeria |
| 6 kpl | liivatelehteä |
| 4 dl | vaahdotettua kermaa, halutessa myös osa rahkaa |
| Kiille: | |
| 1 dl | vahvaa mustaherukkamehua |
| 2 kpl | liivatelehteä |
| 2 rkl | mustaherukkalikööriä |
Ohje
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita keskenään kuivataineet.
Lisää seos siivilän läpi varovasti munavaahtoon.
Paista voidellussa korppujauhotetussa vuuassa 175 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.
Maultaan mustaherukkatorttuun sopii mainiosti myös suklaapohja. Lisää silloin taikinaan kuivien aineiden mukaan 2 tl tummaa kaakaojauhetta.
Kostuta jäähtynyt pohja herukkaliköörillä tai laimennetulla mustaherukkamehulla.
Voit halkaista kumotun, jäähtyneen pohjan kahtia ja pakastaa puolikkaan toista torttua varten.
Lisää liotetut liivatteet herukka-sokeri seokseen ja sekoita kermavaahto masssaan. Täytä sillä irtopohja vuoka, jonka pohjalla on kakkupohja.
Jätä peitettynä hyytymään 5-6 tunniksi.
Sulata liivatelehdet mehutilkkaan ja kaada seos tortun päälle. Anna hyytyä yön yli. Koristele ennen tarjoilua tuoreilla marjoilla.