74 927
74 927

Bataattiviipaleet

2 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

1 pieni punainen bataatti
suolaa / aromisuolaa
mustapippuria
öljyä grillillä
voi+öljy paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

1) Kuori bataatti ja leikkaa se noin 1cm paksuisiksi viipaleiksi. Paista pikkuhiljaa pannulla voi-öljyseoksessa kypsäksi. Kuoren voi jättääkkin, siinä tapauksessa bataatti pestään hyvin. Ripottele kypsille viipaleille suolaa ja mustapippuria

2) Kuori tai jätä kuori, leikkaa 1cm paksuisiksi viipaleiksi. Sivele molemmille pinnoille hiukan öljyä. Grillaa pikkuhiljaa kypsiksi. Ripottele kypsille viipaleille aromisuoplaa ja mustapippuria.

Punainen bataatti on paremman makuista kuin keltainen, tai ainakin ovat erimakuisia, kannattaa kokeilla kumpaakin. Vaikka bataatti kypsyy nopeasti, viipaleet pysyivät kummassakin tapauksessa, grillissä ja pannulla, sekä kuoren kanssa että ilman, aivan ehjinä, ainakin tämä punainen.

Lisäksi voi paistaa mehevän naudan ulkofilepihvin mausteena myös suola ja mustapippuri, kastikkeena konjakki/madeirakastike. Kastike löytyy pöytälaatikostani.

Grillatun bataatin kuvan olen hävittänyt jonnekin, mutta sen tilalla on parilapannulla kuorineen paistettu ja öljyllä sivelty.

Marice kertoi bataattien makueroista ja eroa on!

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Pariloitua Possua, Juuresmuusia
  • 1 2 Possua, Raakapaistetut Perunat, Choronkastiketta
  • 1 3 Makkaran lisuke uunissa
  • 1 1 Kebabkiusaus
  • 12 2 Lämmin lohileipä
  • 2 0 Maukas bataattikeitto

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään