Taytetyt kalmarit tai seepiat

Reseptiä katsottu 13 935 kertaa
Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
kalmareita(kuvassa) tai seepioita
vaaleaa leipaa
oliiviöljyä
4 rkl pecorinoraastetta
4 rkl parmesaaniraastetta
1 sitruunan raastettu kuori
4-5 rkl tomaattisosetta
tuoretta timjamia ja meiramia
suolaa, mustapippuria, muskottipähkinää
korppujauhoja, persiljasilppua
valkoviiniä

Ohjeet

Kalmareita ja seepioita ainakin loytaa suomessa pakastealtaasta. Valitse koosta riippuen 1-3 elukkaa per syoja.

1. Arvioi kuinka paljon elaimet vetavat taytetta itseensa ja leikkaa sen verran vaaleanleivan valkoista osaa ilman reunoja. Laita kulhoon. Sekoita joukkoon tomaattisose ja sen verran oljya, etta leipa pehmenee tasaiseksi massaksi.

2. Sekoita joukkoon juustot, sitruunan kuori ja mausteet.

3. Pese ja kuivaa kalmarit tai seepiat. Tayta jokainen huolellisesti taytteella ja laita "pussin"suu kiinni hammastikulla.

4. Kaada uunivuoan pohjalle vahan oliivioljya, asettele kalmarit vuokaan, myos anturat imukuppeineen siihen viereen, ripottele paalle korppujauhoja, suolaa, persiljaa ja pippuria seka pieni loraus valkoviinia.

5. Paista valilla kaannellen 30-35 min. 180°C. Jos pinta kuivuu paiston aikana liikaa, lisaa vahan valkoviinia.

6. Jos elaimet on isoja, leikkele siivuiksi kuten kuvassa ja tarjoile.


Kommentit

masotto
Kokeilemisen arvoinen mutta melko mielipiteita jakava, mielestani suurta herkkua:)