Karjalanpiirakat

Reseptiä katsottu 80 789 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
puuro
1 dl vettä
1 rkl voita
1 l täysmaitoa
n.2 ( hieman vajaa) dl puuroriisiä
1-1,5 tl suolaa
taikina
2 dl vettä
1-1,5 tl suolaa
n.3 - 3.5 dl ruisjauhoja
n.1 dl vehnäjauhoja

Ohjeet

Kiehauta voi ja vesi paksupohjaisessa teräs- tai teflonkattilassa, lisää maito ja kuumenna, lisää riisit hyvin hämmentäen. Puuro saa kiehua n. 10 -15 minuuttia, sekoittele hyvin ettei pala pohjaan. Anna puuron hautua (levyn lämpö 1 -2) n. tunnin ajan, sekoita välillä varovasti käännellen. Varo sekoittamasta liikaa, ettei puurosta tule liisterimäistä. Lisää kypsennyksen loppupuolella suola. Jäähdytä.

Valmista taikina sillä aikaa, kun puuro jäähtyy.

Lisää kylmään veteen suola ja jauhoja puuhaarukalla sekoittaen. Kun taikina alkaa olla jäykkää sekoittaa, kumoa se hyvin jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa taikinaan lisää jauhoja pöydällä. Taikina saa olla kiinteää. Anna takinan levätä n. 15 - 20 min. liinalla peitettynä.

Piirakoiden valmistus: ota osa taikinaa ja kauli siitä n. 4 - 5 mm paksu levy. Ota levystä kakkaroita ( n. 6.5 cm halk.) lasilla. Voit jauhottaa kakkarat odottamaan kaulimista. Kauli kakkarat ohuiksi, pyöreiksi levyiksi. Käytä kaulitessa reilusti jauhoja ettei tartu pöytään.

Levitä levyjen päälle riispuuroa ja rypytä piirakoiksi. Paista n. 275 asteessa kunnes piirakat alkavat ruskistua ja riisiin tulee hieman ruskeita pilkkuja. Paistamisaika riippuu uunista, n. 15 -17 min.

Jos puuro jähmettyy liikaa jäähtyessään voit notkistaa sitä lisäämällä hieman kiehautettua, jäähdytettyä maitoa.

Annoksia, piirakoiden koosta riippuen n. 20 - 30 kpl.

Voitele voisulalla. Pinoa piirakat lautaselle ja laita päälle voipaperi tai folio. Peitä vielä pyyhkeellä, anna hautua n.tunnin ajan. Nauti lämpimänä munavoin kanssa, mutta maistuu hyvin ilmankin.

 

 


Kommentit

leena47
Opin lapsena kotona valmistamaan karjalanpiirakoita tällä tavalla, ainemääriä ei silloin mitattu. Nyt leivoin lomalaisia odotellessa:)