3 403
3 403

Sekalihavartaat

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

1 ( 100g ) kalkkunan tai broilerin marinoimaton fileepihvi
1 ( 150g ) marinoimaton naudan ulkofileepihvi
1 ( 200g ) lampaan ulkofilee tai porsaan sisäfileetä
150 g tuoreita pieniä herkkusieniä ( muita sieniä )
1 tlk minimaissin tähkiä
Marinadi:
1 sipuli varsineen
1 1/2 dl piimää tai maustamatonta jugurttia ( Igor )
1/2 dl sitruunamehua
2 tl soijakastiketta tai 1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1 rkl tuoretta minttua tai 1 tl kuivattua
1 rkl saksankirveliä tai 1 tl kuivattua kirveliä
( 2 tl thaicurrymausteseosta )
Pinnalle:
silputtua saksankirveliä, minttua, basilikaa
( 1/4 tl suolaa )

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa lihat kuutioiksi ( 3x3cm ) ja laita kannelliseen kulhoon tai tukevaan muovipussiin.

Marinadi: Silppua sipuli varsineen ja sekoita kaikki aineet sekaisin. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Kaada lihojen päälle ja sekoita. Anna maustua vähintään 4 tuntia tai yön yli. Sekoita välillä.

Ota lihat pois kylmästä tuntia ennen paistamista. Liota puisia varrastikkuja puolisen tuntia. Pyyhi marinadia lihojen päältä. Halkaise sienet ja valuta maissit.

Kokoa vartaat pujottelemalla aineksia vuorotellen. Grillaa miedolla lämmöllä 10-15 min. välillä käännellen. Voit sivellä vartaita marinadilla paistamisen aikana. Ripottele kypsien vartaiden pinnalle yrttisilppua ja halutessasi vähän suolaa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Porkkanalisuke
  • 2 4 Salaatit sekaisin
  • 0 0 Jauhelihamureke gratinoitujen vihannesten ja perunasoseen kera
  • 5 11 Yrttimarinoidut kuhafileet & Hernepyree & Voikastike
  • 2 11 Sitruuna- Herkkusienikalkkuna Wääksyn kartanon salaatilla
  • 2 0 Lihapullat muunnellen

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään