Kesäinen Makkarasoppa

Reseptiä katsottu 355 kertaa
1 annosta | Valmistusaika 15 - 30 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
(Kevät-) sipulia
Keittojuureksia
Voita
Suolaa
Mustapippuria myllystä tai huhmareesta
Valinnainen makkara
Lihalientä
Valinnainen yrtti/-t tai kevätsipulin vihreää vartta

Ohjeet

Lihaliemen olin keittänyt itse ja kirkastanut kananmunan valkuaisella. Varhaisperunat olin keittänyt edellisenä päivänä ja olivat jääkaapissa yön yli - näin perunoiden tärkkelys tiivistyy ja jatkokäsittely on helpompaa.

Keittojuurekset olivat kaupan pakkasesta - tosin ilman perunaa ja mitään vihreää. Tämä helpottaa ja nopeuttaa keiton tekemistä. Makkaraksi valikoitui Balkan- makkara juustolla, joka ainakin itselleni maistui, vaikka lihaprosentti on 55%, mutta juuston osuus kuitenkin 10%. 

Laita lihaliemi kiehumaan ja lisää keittojuureksia oman maun mukaan, mausta hiukan suolalla. Leikkaa perunat 2-3 cm paksuisiksi renkaiksi. Käyttämäni varhaisperuna oli pienehköä, mutta ei kuitenkaan mitään "nappulaa". Leikkaa myös sipulia lohkoiksi. Itselläni kevät-/varhaissipulia.

Sulata voita pannulla ja laita perunat paistumaan ja kun käännät perunat, niin lisää sipuli pannulle. Leikkaa makkara haluamallasi tavalla ja lisää pannulle paistumaan. Mausta perunat ja sipulit suolalla oman maun ja terveyden mukaan, sekä perunat myös mustapippurilla. 

Kokoa annos: perunat pohjalle yhdeksi kerrokseksi. Päälle ja keskelle nosta reikäkauhalla juureksia, mutta niin että peruna näkyy reunoilta. Juuresten päälle makkaraa ja makkaran päälle sipulia. Tarkista lihaliemen maku ja kaada kuumaa lientä päälle ja lisää lopuksi valitu(-t) yrtti/yrtit.

Vinkki: paistamisen voi tehdä myös kirkastetulla voilla tai lardilla, ankan- tai hanhenrasvalla.

Hyvää Ruokahalua!

FutoMaki / FM

Helsinki 24.07.2021


Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit

FutoMaki
Hiukan erilainen, mutta erittäin maukas keitto…

Superkokki

Kokeilunhaluisia reseptejä, jotka vaativat myös kokilta enemmän.