Mokkapalat

15 annosta

Raaka-aineet

2 dl maitoa
200 g voita tai margariinia
4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vanilja- tai vanilliinisokeria
Kuorrutus:
75 g voita tai margariinia
0,75 dl vahvaa kahvia
4 dl tomusokeria
0,5 dl Kaakaojauhetta
2 tl Vanilja- tai vanilliinisokeria
Koristeluun:
Nonparelleja, kookoslastuja, mantelilastuja tmv. Itse käytin valkosuklaata, joka tosin sulaa käsissä nopeasti, vaikka onkin hyvää.

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri.

Sulata voi kattilassa tai mikroaaltouunissa.

Lisää kylmä maito sulaneen voin joukkoon.

Sekoita kuivat aineet.

Sekoita voi-maitoseos muna-sokerivaahdon kanssa ja lisää kuivat ainekset joukkoon siivilän läpi. Sekoita varovasti nuolijalla tasaiseksi. (Jos sinulla ei ole siivilää, voit lisätä kuivat aineet pienissä erissä ripottelemalla, kuten minä tein.)

Kaada leivinpaperin päälle uunivuokaan n. 30-40 cm.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Kuorrutus:

Sulata voi kattilassa. Lisää kahvi. Siivilöi muut ainekset joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada hieman lämmin kuorrute pohjan keskelle. (Kuumana kuorrute on liian löysää levitettäväksi ja se imeytyy pohjaan. Jäähtyessä se paksunee sopivaksi.) Anna valua reunoja kohti. Levitä tarvittaessa lastalla reunoille. Koristele ennen kuin kuorrute kovettuu. Leikkaa paloiksi.

Nauti kahvin tai vaikka kaakaon kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään