Mummo Ankan omenapiirakka

Reseptiä katsottu 20 844 kertaa
8 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
Taikina
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g margariiniä
0,5 dl kylmää vettä
TÄYTE
1 kg happamahkoja omenia (esim. granny smith)
0,5 sitruunan mehu
1,5 dl sokeria
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
25 g voita tai margariinia

Ohjeet

Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä margariini kulhoon. Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levätä muovikelmuun käärittynä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan.

Kuori ja kuutioi omenat sekä mausta sitruunan mehulla. Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään. Sekoita seos omenoiden joukkoon.

Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä. Nosta toinen taikinalevy piirakkavuokaan. Reuna saa ulottua puolisen senttiä vuoan reunan yli. Älä painele taikinaa tiukasti kiinni reunoihin. Levitä täyte vuokaan ja levitä päälle muutama voinokare.

Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Käännä kansilevyn reuna pohjalevyn ja vuoan reunojen väliin, jolloin reunasta tulee tasainen. Pistele pintaa haarukalla.

Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 35 min.

Nautitaan vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.


Kommentit

Peanut
Amerikkalaistyylinen apple pie. Mehevä, taikinakuorinen piirakka, jonka Hansu aina ikkunalaudalta varastaa.

Arkiruoan ahertaja

Maukkaita ja edullisia reseptejä kiireiseen arkeen.