5 638
5 638

80-vuotiaalle kakku

15 annosta 2 - 3 h

Raaka-aineet

Kakkupohja linkitettynä alhaalla
6 dl Kermaa
2-3 banaania soseutettuna
3 dl Mansikkahilloa tai/ja vadelma
1-2 päärynää soseutettuna t.raastettuna
1 tl vaniljasokeria
0,5-1 dl sokeria
2 dl vaniljarahkaa t. päärynärahkaa
Nonparelleja
hopeakuulia
persikanpuolikkaita
värirakeita
ruusukkeita

Jaa resepti

Ohje

Tee ensin kakkupohja.( linkitys alhaalla ) 

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi lisää rahka + sokerit.sekoita tasaiseksi.

Leikaa kakkupohja 3 osaan.

Kostuta alin eli pohjakerros mandariinimehulla.

Laita joko banaanisosetta tai jotain muuta hilloa esim.Laita kermavaahtoa soseen päälle tasaisesti.

Laita toinen levy päälle,kostuta mehulla tai millä haluat.

Laita nyt mansikkahilloa,lisää kermavaahtoa tasaisesti.

Asettele lopuksi ylin levykerros vaahdon päälle,kostuta jonkin verran ei paljoa,ettei kostu liikaa.

Pursottele lopuksi kermavaahdolla kakun päällys ja reunat.Minä pursottelin kukkasia vaahdolla.

Koristele makusi mukaan persikanpuolikkailla,hopeakuulilla,nonparelleilla,värirakeilla,ihan millä haluat.

Tässä nyt tein näillä.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 9 15 Syntymäpäiväkakku 2
  • 6 11 70v-vuotiaalle Syntymäpäiväkakku

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 1 Sateenkaari kakku
  • 9 15 Syntymäpäiväkakku 2
  • 3 1 Kakku 8 vuotiaalle tytölle
  • 1 1 Marsipaanipäällysteinen kakku
  • 2 1 Suklaa-mascarpone kakku
  • 8 7 Sydänystävän kakku

Kommentit

tatska
Leivoin tällasen kakun päivänsankarille ja laitoin omilla mitoilla nuo aineet,jokainen voi tehä millä määrillä hyvänsä.Tällä minä ainakin onnistuin hyvin,koskapa sankarikin tykkäs valtavasti. Päärynöitä valitessa pitää valita pehmeän puoleisia,jotta helpompaa soseuttaa,raastamiseen taas katella vähän kovempaa,sellanen jonka voi hyvin raastaa. ja noita määriä voi jokainen halutessaan lisätä jos sille tuntuu ettei riitä.Laitoin vähemmän vaahtoon sokeria,koskapa rahkoissa on sokeria.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään