Suolainen Boston"pulla" 4.5.2018

10 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

1 annos leipäletti, huisjauspitko-taikinaa, resepti linkitettynä
täyte ja päälliset:
n.1 dl salsaa
1 kpl tomaatti
3-5 kpl aurinkokuivattua tomaattia
1 ps babypinaattia
2 dl purjoa (sipulia oman maun mukaan)
2-3 dl kinkku-ja chorizokuutioita
1-2 dl juustoraastetta
n.1 dl fetaa muruina
1 kpl mozzarella

Jaa resepti

Ohje

Valmista ensi leipäletin pohja, omaani käytin nesteenä vettä ja muutoin reseptin mukaan mutta makeutin taikinaa kuusenkerkkäsiirapilla joka ei sitten maistunutkaan kun täytteet valikoituvat vasta taikinan teon jälkeen sen mukaan mitä jääkaapista löytyi!

Jätä taikina kohoamaan liinan alle ja valmistele täytteet. 

Paista chorizot ja lisää kinkkukuutiot. Ota lihat pannusta jolloin pannuun jää chorizosta valunut rasva- paista pinaatti ja purjosuikaleet tai valitsemasi sipuli siinä. Suikaloi tomaatit. 

Testaa onko taikina kohonnut tarpeeksi painamalla sitä kevyesti sormella-jos taikina pompahtaa takaisin on se kohonnut tarpeeksi. Kaulitse taikina jauhojen avulla ja kun levy on sopiva lisää päälle täytteet. Itse laitoin ensin salsanloput, siihen juustoraaste, tomaatit, purjopinaatti ja lihat, viimeiseksi murustelin fetaa. Halutessaan voi maustaa vielä rouhimalla mustapippuria myllystä ja lisäämällä yrttejä tms. 

Kääri rullalle ja leikkaa rullasta saman kokoisia paloja jotka asetat pystyyn leivinpaperoituun vuokaan. Omani oli neliskanttinen ja asettelin palat lähekkäin toisiaan- vinkkinä että laita "liepeet" vasten toista palaa etteivät ne aukea uunissa. Itse en tätä huomannut tehdä ja parista palasta olikin karannut hieman liepeet. Jätä palat kohoamaan hetkeksi, n.15-20 min. Revi tai leikkaa mozzarellapallo päälle. Halutessasi voit voidella palat munalla/nesteellä, itse en voidellut ollenkaan.

Paista uunin keskitasolla +200 noin puolisen tuntia.

Jos et jaksa hakea leipäletin linkkiä tässä se vielä: 

2,5 dl piimää (vesi/maito tms)   25 g hiivaa   2 dl grahamtäysjyväjauhoja   4-7 dl vehnäjauhoja   1 rkl suolaa   50 g pehmeää voita/margariini tms     sokeria     mustapippuria myllystä ja/tai unikonsiemeniä

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 4 2 Leipäletti, huijauspitko

Samankaltaisia reseptejä

  • 8 5 Suolainen pannukakku
  • 5 3 Suolainen pannukakku kasvistäytteellä
  • 25 1 Suolainen piirakka
  • 19 5 Helppo Suolainen Piiras
  • 2 1 Rapea raparperipiirakka 4.5.2018
  • 3 5 KANTTARELLI/SIENI PIIRAKKA Suolainen

Kommentit

Taskuvenus
Piti tehdä tuo leipäletti mutta lähti hieman käsistä täytteiden kanssa joten syntyikin sitten tämmöinen. Todella täyttäviä ja jatkossa teen näitä mm talkoisiin välipalaksi tai iltamiin suolaiseksi tarjottavaksi! Täytteitä vaihdellen mielikuvituksen ja kaapin sisällön mukaan saa kukin mieluisensa pullat.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään