Sienirisotto

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

280 g Arborio risottoriisiä
1,5 dl Valkoviiniä
1 kpl Sipuli
150 g Siitake- tai herkkusieniä
1 l Kanalientä
30g g Parmesaanijuustoa
30 g Voita
Mausteet
2 rkl Tuoretta timjamia
Ripaus valkopippuria

Jaa resepti

Ohje

Tämä sienirisotto sopii pääruoaksi itsessään, mutta yleensä teen sen lisukkeeksi, esimerkiksi lihan kanssa.

  1. Silppua sipuli hienoksi, kuumenna pannu ja laita voi sulamaan pannulle. Kuullota sipulisilppu voissa noin 5 minuuttia keskilämmöllä kunnes pehmeää.
  2. Lisää noin litra vettä kattilaan ja kiehauta. Lisää 2 kanaliemikuutiota ja pidä kanaliemi lämpimänä.
  3. Nosta hieman lämpöä ja lisää risottoriisi pannulle sipulin ja rasvan kanssa ja sekoita välillä noin muutaman minuutin ajan. Riisien pitäisi hieman raksahdella.
  4. Viipaloi sienet valmiiksi.
  5. Kaada valkoviini riisin joukkoon ja sekoita. Alkoholin pitäisi haihtua parissa minuutissa.
  6. Lisää kanalientä vaiheittain aina pari desilitraa kerralla aina silloin kun riisi on ehtiny imeä edelliset nesteet. Pidä risotto kokoajan kuitenki löysänä.
  7. Kun riisien kypsennysaikaa on jäljellä noin 10 minuuttia, lisää timjami ja valkopippuri ja pilkotut sienet. Jatka keittämistä lopun 10 minuutin ajan.
  8. Ota pannu liedeltä pois ja lisää vielä nokare voita ja parmesaani risoton joukkoon, sekoita ja laita kansi päälle noin 5 minuutiksi. 
  9. Risotto on valmis kun riisi on kypsää (maistamalla selviää) ja rakenne on löysää massaa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään