20 456
20 456

Mariannekääretorttu

Raaka-aineet

Pohja
5 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte
4 dl vispikermaa
1 prk Valio suklaatuorejuustoa
1 pss Marianne-crushia

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi.

Lisää siivilän kautta keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita varovasti vaahdon joukkoon.

Paista 200 asteessa noin 9 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.

Kippaa valmis pohja nurinkurin sokerilla ripsutellun leivinpaperin päälle. Irroita leivinpaperi pohjasta ja laita pari keittiöpyyhettä pohjan ja leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Tee sillä välin täyte. Vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto ja lopuksi Marianne-murska. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa alla olevaa leivinpaperia apuna käyttäen lyhyemmältä sivulta kääretortuksi. Anna asettua jääkaapissa jämäkämmäksi.

Tarjoile sellaisenaan tai piparminttuesanssilla ryyditetyllä kermavaahdolla kuorrutettuna.

Kääretortun maun voi vaihtaa esimerkiksi Daimiksi vaihtamalla Marianne Crushin Daim-pussiin, tuote on silti gluteeniton. 

HUOM! Ohje on gluteeniton Keliakialiitto määritelmien mukaisesti. Joillekin keliaakikoille myös Marianne on kiellettyjen listalla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 1 Suklaa- banaani kääretorttu
  • 3 3 Marianne -kääretorttu
  • 3 5 Mariannekääretorttu
  • 2 0 Hyydytetty luumukakku
  • 2 1 Marianne-mansikkakääretorttu
  • 3 0 Puolukka-valkosuklaakakku

Kommentit

tmk
Äärettömän helppo ja hyvä kääretorttu, joka kelpaa kaikille iästä huolimatta. Plussaa gluteenittomuudesta.

Heininkokkausta
NAM Peukku. HIENOA. Herkullista ja Yksinkertaista HERKKUA. Runsaasti erilaisia Kääretorttureseptejä. TYKKÄÄN.😊 Mariannet ovat Namnam....VOI tehdä myös Kakuiksi ja Leivoksiksi. HYMY
14.8.2016

Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.