15 789
15 789

Appelsiinikakku

Raaka-aineet

pohja;
3 kanamunaa
1.25 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0.75 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhoja
appelsiinireemi
3 keltuaista
2 dl appelsiinimehua
½ dl vettä
2 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
75 g voita
1-1½ appelsiinin raastettua kuorta
2 dl kuohukermaa

Jaa resepti

Ohje

Voitele vuoka ja korppujauhoita.

Vatkaa kanamunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munavaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n 30 min. Ota uunista ja anna jäähtyä.

Valmista kreemi. Pistä teflonkattilaan appelsiinimehu, vesi sokeri, keltuaiset ja maissitärkkelys sekoittele huolella niin kauan kun alkaa paksuuntumaan, ota kattila liedeltä ja lisää kuutioitu voi sekaan. Mausta appelsiini kuorella, kaada kreemi kulhoon ja siirrä jääkaappiin jäähtymääm n, tunniksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Ota kreemi jääkaapista ja vatkaa vähäsen sitten lisää kermavaahto vatkaten kaikki hyvin sekaisin ja kuohkeaksi.

Leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan, kostuta vähän appelsiinimehulla ja laita kreemiä väliin. Halutessasi voit myös päällystää koko kakun tai laittaa vain kakun päälle keemiä.

Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Kakun voit koristella joko syötävillä kukilla tai sokeroiduilla pahkinöillä (krokaatilla)ym  

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Tämä kakku on minun lempikakkuja ihan sieltä alkupäästä. Teen tästä myös pieniä leivoksia. Toimii siinäkin hyvin. ;o)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään