Dippisiipiä riisillä ja salaatilla

Reseptiä katsottu 2 929 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle

Ohjeet

Viikonlopputuliaisina Siipisoosia ja Häränhuokaus salaattikastiketta. Piti ostaa maustamattomia siipiä ja maustaa itse, löytyi vain hunajamarinoituja. 

Uuni 225 astetta.

Kulhoon korppujauhoja pohjalle, nostele siivet päälle ja ripauta vielä pinnalle korppujauhoja. Kääntele käsin muutaman kerran ympäri jauhottaen kunnolla kaikki palat. Uunivuokaan. Ota aikaa. 30 minuuttia, käännä toisinpäin ja anna olla vielä 10 minuuttia. Näin ovat kauttaaltaan rapeita. Anna jäähtyä tovin aikaa.

Keitä sillä aikaa riisiä tarvitsemasi määrä paketin ohjeen mukaan.

Jäävuorisalaattia, tomaattilohkoja, siivuiksi leikattua säilykepepperonea ja säilykepersikkaa.

Leikkaa siipipaloja pitkittäin siivuiksi ennen lautaselle laittoa. Asetille siipisoosia dipiksi. Lämmin riisi ja päälle yrttivoinappi. Tuoresalaattia, päälle salaatinkastiketta.

Dippaa syödessä kanat ja riisi siipisoosiin. Persikkaa aina välillä, tasoittaa tuhdit maut kivasti suussa.

Voinen kertoa, että syömisen jälkeen otsa on edelleen märkä ja silmälasit valuu nenän vartta pitkin. Siltikään ei tarvitse katua :).

 


Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit