135 448
135 448

Uunivihannekset

15 - 30 min

Raaka-aineet

tuoreita raakoja kasviksia makusi mukaan reilunkokoisina paloina
(esim: kirsikkatomaatti, salottisipuli, valkosipulinkynnet, lanttu, parsakaali, herkkusienet, kesäkurpitsa)
oliiviöljyä
(juoksevaa hunajaa)
mustapippuria
rosmariinia
ripaus suolaa

Jaa resepti

Ohje

  1. Kuvassa suosikkini eli salottisipuleita kokonaisina tai puolitettuina, valkosipulinkynsiä, kesäkurpitsaa siivuina, kirsikkatomaatteja kokonaisina, parsakaalia sekä lanttua kuutioina.
  2. Pilko kasvikset suurehkoiksi suupaloiksi. Pilko pienemmäksi hitaasti kypsyvät kuten peruna, lanttu tai porkkana. Laita palaset matalaan laakeaan uunivuokaan.
  3. Kaada päälle reilu loraus oliiviöljyä ja halutessasi vähä hunajaa. Ripottele kasviksille myös suolaa, pippuria ja rosmariinia. Sekoita. Voit lorauttaa pohjalle myös tilkan vettä jotta kasvikset eivät pääse kuivumaan.
  4. Laita uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi tai kunnes ne ovat makuusi sopivan pehmeitä.
  5. Päälle sopii myös murenneltu fetajuusto.
  6. tarjoa esim. liharuuan lisukkeena.

 

Vinkki: Muita vaihtoehtoja ovat esim. porkkana, sokeriherneet, kukkakaali, peruna, bataatti, punajuuri, palsternakka. paprika, inkivääri, vihreät pavut, juuriselleri

Itse tykkään ennen uuniinlaittoa vielä suihkia oliiviöljy/viinietikka -sekoitusta kasvisten päälle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 3 Kvinoasalaatti
  • 2 1 Uunivihannekset 1.10.2019
  • 0 2 Täytetyt kesäkurpitsat
  • 2 3 Uunivihannekset
  • 9 3 Uunivihannekset
  • 1 3 Salsa vihreistä tomaateista 2.10.2018

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään