Raaka-aineet
| 1/2 pkt | salaattijuustoa |
| 2 dl | soijarouhetta |
| 2 | kananmunaa |
| 2 | valkosipulinkynttä |
| 1/2 | kurkkua |
| 1 dl | ruuanlaittojogurttia |
| 1 | punasipulia |
| 2 | tomaattia |
| liemikuutiota (kasvis) | |
| korppujauhoja | |
| mustapippuria | |
| oreganoa | |
| hunajaa | |
| ruokaÖljyÄ | |
| sämpylää | |
| suolaa |
Ohje
1. Turvota 2 dl soijarouhetta pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta kasvisliemikuutiolla. Poista soijasta ylimääräinen neste painelemalla siivilän läpi.
2. Huuhtele ja 1/2 kurkku karkeaksi raasteeksi, mausta 1/2 tl suolaa ja anna valua hetken siivilässä. Sekoita kurkkuraasteen joukkoon 1/2 prk ruuanlaittojogurttia, 1 hienonnettu valkosipulinkynsi, 1/2 tl suolaa, 1/2 tl mustapippuria ja 1 tl hunajaa. Anna tsatsikin maustua jääkaapissa tarjoiluun saakka.
3. Sekoita soija, 2 kananmunaa, 2 rkl korppujauhoja, 1 tl mustapippuria ja 1 tl oreganoa sekä 1 hienonnettu valkosipulinkynsi. Lisää seokseen 1/2 pkt murustettua fetajuustoa.
4. Muodosta seoksesta 8 noin 2 cm paksuista pihviä.
5. Kuumenna paistinpannussa 2 rkl ruokaöljyä. Aseta pihvit pannulle ja paista niitä molemmin puolin keskilämmöllä noin 4 min.
6. Kuori ja viipaloi 1 punasipuli ja pilko 2 tomaattia.
7. Anna kaikkien koota mieleisensä hampurilainen leivästä, pihveistä, punasipulista, tomaateista ja tsatsikista.
Haluatko tehdä arjestasi helpomman ja monipuolisemman? Voit saada tämän ja monta muuta reseptiä tarvittavine raaka-aineineen suoraan kotiovellesi tuotuna! Helpompi arki on vain klikkauksen päässä: kotikokki.net/ruokakassi.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti