Karitsaa ja sieniä punaviinissä pannulla

Reseptiä katsottu 9 345 kertaa
2 annosta | Valmistusaika Alle 15 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
2 kpl karitsapihviä
3 kpl valkosipulin kynttä
2 kpl rosmariinin oksaa
1 pieni punasipuli
2 kpl isohkoa herkkusientä
1,5 dl hyvää punaviiniä
liru balsamiviinietikkaa
öljyä ja voita paistamiseen
mustapippuria, suolaa, islantilaista lammasmaustetta

Ohjeet

Mausta lihat pari tuntia ennen mausteseoksella kummaltakin puolelta ja painele mauste lihaan.

Laita pannu kuumenemaan ja siihen reilusti liiviöljyä ja pala voita. Kun pannu on kuuma lisää rosmariinin oksat ja veitsellä muserretut valkosipulin kynnet. Anna olla hetken aikaa ja lisää sitten silputut sipulit ja sienet sekä mustapippuria sekä suolaa. Pannu saa koko ajan olla aika alhaisella lämpötilalla ettei mikään vain pala. Lirauta ihan vähän viinietikkaa ja noin 1/3 osa viinistä joukkoon. Sekoittele ja sen jälkeen voi laittaa lihat pannulle. Kaada loput viinistä joukkoon ja käännä pihvejä pari kertaa ja paista hiljalleen kypsiksi.

Tarjoa vaikka lohkoperunoiden ja salaatin kanssa sipuleineen, sienineen päivineen.

 


Kommentit

MilaK
Aika meheväksi jäi liha ja mukavan makuiseksi tällä tavalla. Ensi kerralla ajattelin tehdä liemen valmiiksi ja käyttää sitä marinadina lihoille yön yli ja paistaa lihat seuraavana päivänä. Islantilaisen mausteseoksen tilalla voi käyttää muita yrttiseoksia. Tuo sisältää: persiljaa,basilikaa, rosmariinia, kuminaa, salviaa, oreganoa, sitruunapippuria ja paprikaa.