Mitarashi dango, Japanilainen myky makealla soijakastikkeella

3 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

taikinaan:
200 g riisijauhoja
2 dl kiehuvaa vettä
mitarashi kastike:
1 dl vettä
80 g sokeria
2 rkl soijaa
1 rkl maissijauhoa tai perunajauhoa
lisäksi:
bambutikkuja

Jaa resepti

Ohje

Taikinan valmistelu ja höyrystäminen:

Mittaa jauho kulhoon ja kaada joukkoon vähintään 60°C vesi ja sekoita. Kunhan taikina on jäähtynyt kädellä koskettavaksi, kostuta kätesi vedellä (ettei taikina tartu) ja alusta taikina hyvin. Taikinan kuuluisi nyt olla hieman muovailuvahan tapainen pehmeä yhtäläinen massa, jolloin se on valmis höyrystämistä varten.

Tapa 1: Keittäminen (helppo tapa)

Muotoile taikina pötköksi ja leikkaa yhtäsuuriin osiin ja pyörittele palat kämmenien välissä pyöreiksi tai hieman soikion muotoisiksi (helpottaa vartaaseen kokoamista). Keitä kiehuvassa vedessä kunnes pallerot nousevat kellumaan veden pintaan, jollon voit nostaa ne reikäkauhalla lautasen päälle jäähtymään. Taikina on edelleen pehmeää ja helposti muotoutuvaa, joten varo litistämästä. Jos on tarvetta, voit vielä muotoilla dangot kevyesti haluamaasi lopulliseen muotoon.

Tapa 2: Höyrystäminen (perinteinen tapa)

Revi taikinasta reilun ruokalusikallisen kokoisia paloja ja höyrystä kiehuvan veden päällä noin 25min. Anna jäähtyä hetken tai kasta kylmässä vedessä. Yhdistä palat ja muotoile pötköksi. Suosittelen lisäämään hieman vettä kämmenille ja taikinaan muotoilun helpottamiseksi. Leikkaa pötkö yhtäsuuriin paloihin ja muotoile kämmenien välissä pyöreiksi tai hieman soikion muotoisiksi (helpottaa vartaaseen kokoamista).

Tarjoilu:

Kostuta bambukepit vedellä, ettei taikina tartu kiinni. Pistä 3-5:n palloa yhdelle tikulle. Tikun terävän pään ei kuuluisi tulla näkyviin ensimmäisen palleron sisästä. Voit myös pistää dangot yksittäisiin tikkuihin. Dangoja tarjoillaan vaihtoehtoisesti myös kulhoon kasattuna, jolloin ne kuuluu syödä syömäpuikoilla. Dangojen kuuluu olla tarjoillessa hieman lämpimiä.

Kastike:

Mittaa ainekset kattilaan ja keitä hyvin sekoittaen, kunnes kastike on kullanruskeaa ja paksuhkoa. Kaada suoraan dangojen päälle. Jos tarjoilet dangot yksittäisinä, laita kastike tarjolle dippikulhoon.

Vinkki: Kastikkeesta voi tehdä halutessaan enemmän tai vähemmän makean ja soijan määrää myöskin muuttaa oman maun mukaan. Voit myös kokeilla dangojen kanssa erillaisia kastikkeita, esimerkiksi vaikka suklaata.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Japanilainen Valmiscurrykastike
  • 2 2 My Japanilainen Perunasalaatti
  • 3 10 Japanilainen pizza
  • 2 0 Japanilainen curry
  • 0 0 Japanilainen kanacurry
  • 19 9 Japanilainen kanaruoka, Karaage

Kommentit

psistermorphine
Dango on riisijauhosta tehty japanilainen jälkiruoka. Hyvä dango taikina on japanilaisten mukaan "yhtä kovaa kuin korvannipukka". Sana "mitarashi" viittaa Shinto temppeleiden ulkopuolella oleviin altaisiin, joissa vierailijat kastavat kätensä puhdistaakseen itsensä ennen temppeliin astumista. Mitarashi dango on todennäköisesti saanut nimensä vuosisatoja vanhasta perinteestä tuoda ruokaa uhrattavaksi jumalille ja sen sanotaan olevan kaikista vanhoin dango resepti. Dango on nykyään hyvinkin tuttu näky niin kauppojen hyllyillä, ravintoloissa, kuin kotikeittiöissäkin. Riisin ja soijan käyttöä jälkiruuassa täytyy kokeilla suomalaiskeittiössäkin ainakin kerran.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään