Parmankinkku-parsapiirakka

10 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

100 g ilmakuivattua kinkkua
150 g kirsikkatomaatteja
250 g tuoretta vihreää parsaa
1 kpl punasipuli
100 g juustoraastetta
3 dl kuohu- tai ruokakermaa
2 munaa
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl oliiviöljyä
tuoretta basilikaa maun mukaan
1 piirakkapohja suolaiselle piirakalle, itse tehden tai kaupasta valmis.

Jaa resepti

Ohje

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Painele piirakkapohja tasaisesti 26cm (noin) matalareunaiseen piirakkavuokaan ja laita uuniin paistumaan n. 10:ksi minuutiksi. Laske sitten uunin lämpö noin. 180 asteeseen.

Valmista täyte:

Kuori parsat nupusta alaspäin ja poista varren juuresta n. 1cm pala. Leikkaa nuput irti ja laita sivuun. Pilko loput varret n. 1-1,5cm pätkiksi. Kuori punasipuli, halkaise pitkittäin, poista kanta ja leikkaa pitkittäin vajaan 0,5 cm siivuiksi. Sekoita parsanvarsipalojen kanssa ja mausta sormisuolalla ja pippurilla. Sekoita mukaan ruokalusikallinen oliiviöljyä. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja mausta myös sormisuolalla, pippurilla ja ruokalusikallisella oliiviöljyä. Kuumenna (valurauta)paistinpannu kunnolla kuumaksi ja laita parsat ja sipulit pannulle. Paista vähän niin että saavat "grillatun" pinnan. Laita tomaatit mukaan pannulle ja lämmitä vielä nopeasti. Kaada parsa-sipuli-tomaattiseos esipaistetun piirakkapohjan päälle. Käytä myös parsan nuput nopeasti kuumalla pannulla ja laita taas syrjään. Puolita ilmakuivatun kinkun viipaleet, rypistä niistä pieniä ruusukkeita ja laita ne tasaisesti piirakkaan.

Pilko basilikan lehdet ja ripottele päälle.

Sekoita ruokakerma, juustoraaste ja kananmunat, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada piirakan päälle. Koristele lopuksi piirakka parsannupuilla.

Paista piirakkaa n.180 asteisessa uunissa n. 30 min tai kunnes täyte on hyytynyt. Anna vetäytyä ainakin tunti ennen tarjoilua..

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Viikonlopun Pizza
  • 5 3 Parsaa ja Parmankinkkua
  • 1 1 My Pizza -pitsa ilman kastiketta
  • 0 0 Superhelppo ja nopea nachopannu
  • 0 0 SipuliMozzarellaPiirakka
  • 6 4 Pizza Nizzasta

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään