SipuliMozzarellaPiirakka

30 - 60 min

Raaka-aineet

Piirakkapohja suolaiselle:
(ohje linkitettynä)
Piirakan täyte:
2-3 kpl sipulia
nokare voita
3 tl broilermaustetta
ripaus sokeria
(1 kpl broilerin rintafilettä)
15-20 kpl kirsikkatomaatteja
1-2 pss mozzarellapalloja
mustapippuria myllystä
pari kourallista mozzarella juustoraastetta
2 kpl kanamunia
1,5 dl ruokakermaa (kevyt&paksu)
2 tl paprikajauhetta

Jaa resepti

Ohje

Ensin itketää ;-)

siis kuori sipuli ja leikkaa renkaiksi.

Valmista sitten pohja ohjeen (linkitetty) mukaan.

Pohjan ollessa uunissa esikypsymässä - sulata nokare voita pannulla ja lisää siihen sipulit, broilermaustetta ja ripaus sokeria. Sekoittele ja anna sipulirenkaiden hieman pehmetä.

Ota esikypsennetty pohja uunista ulos. Kumoa sipulirenkaat päälle.

(meillä oli tähteeksi jäänyt broilerin file, jonka kuutioin pieneksi ja lisäsin sipulin päälle - tätä ei välttämättä tarvita)

Halkaise sitten sipulitäytteen päälle kirsikkatomaatit. Lisää mozzarella pallot, joko kokonaisina tai halkaistuna.

Levitä mozzarrella juustoraaste päälle. Rouhi myllystä hieman mustapippuria päälle.

Sekoita munat ruokakermaan, lisää hieman maustetta (esim paprikajauhe) ja kumoa seos piirakan päälle.

Paista piirakka uunissa 200 astetta noin 30 min.

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 9 2 Piirakkapohja Suolaiselle

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

isabella
Ihana suolainen tarjottava ;-)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään