8 470
8 470

Ambrosiakakku

30 - 60 min

Raaka-aineet

3 munaa
dl sokeria
dl vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia
kuorrutus:
100 g tomusokeria
2 rkl vettä tai vähän valkuaista

Jaa resepti

Ohje

Sulata voi ja jäähdytä se.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot rauhallisesti sekoittaen. Lisää voisula ja sekoita edelleen maltillisesti mutta kunnolla sekaisin. Puuhaarukka on tähän hommaan hyvä väline.

Voitele vuoka ja jauhota se mannaryynillä.

Paista kakku 175 - 200 asteessa n. ½ tuntia.

Kuorruta jäähtynyt kakku sokerikuorrutuksella. Anna kuorrutuksen vähän valua reunojen yli. Kuorrutuksen voi värjätä elintarvikevärillä vaikka vaaleanvihreäksi. Koristella voi esim. marmeladipaloilla, pähkinöillä tai mantelilastuilla.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Fasaani
Tästä kakusta tulee aika mehevä, koska voita on niin paljon eikä kohotusainetta käytetä. Mm. tämä on minun joulukakkuni ystävälle. Paistan sen sydämen muotoisessa vuoassa. Joskus halkaisen kakun kahteen osaan ja täytän punssitäytteellä. Ohje on pöytälaatikossa punssikääretortun yhteydessä. Jos kakkua haluaa kostuttaa, niin punssiversioon sopii kahvi punssilla terästettynä.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään