Kuohkea suklaapiirakka

Reseptiä katsottu 2 397 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
225 g kuorittuja parapähkinöitä
4 rkl sokeria
4 tl sulaa voita
täyte:
2 1/4 dl maitoa
2 tl llivatejauhetta
115 g hienoasokeria
2 kananmunaa keltuainen ja valkuainen eroteltuna
225 g pieniksi paloiksi pilkottua taloussuklaata
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl kuohukermaa
2 rkl pilkottuja parapähkinöitä koristeeksi

Ohjeet

Jauha parapähkinät monitoimikoneessa tai käsin jauheeksi. Lisää sokeri ja sokeri ja sekoita. Kaada seos pyöreään piirakkavuokaan (halkaisija n. 20 cm) ja levitä lusikalla pohjalle ja reunoille. Paista 200 asteeseen lämmitetyssä uunissa 8-10 minuuttia tai kunnes piirakkapohja on kullanruskea. Pane sivuun jäähtymään. 

Täyte: Kaada maito kuumuutta kestävään kulhoon ja ripottele liivate pinnalle. Anna sen pehmetä pari minuuttia ja aseta kulho sitten kiehuvan vesikattilan ylle. Hämmennä sekaan puolet hienostasokerista, molemmat munankeltuaiset ja kaikki suklaa. Sekoita jatkuvasti miedolla lämmöllä 4-5 minuuttia, kunnes liivate on liuennut ja suklaa sulanut. 

Ota vesihauteesta ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita mukaan vaniljasokeri, kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin 45-60 minuutiksi kiinteytymään. 

Vatkaa kerma kermavaahdoksi ja sekoita kaikki suklaaseokseen, paitsi laita jääkaappiin hieman koristeluun. Vatkaa munanvalkuaiset erillisessä puhtaassa, rasvattomassa kulhossa ilmaviksi. Lisää 2 tl jäljellä olevasta sokerista ja vatkaa kovaksi. Sekoita mukaan loput sokerista ja sekoita sitten munanvalkuaisseos suklaaseokseen. 

Kaada täyte piirakkapohjalle ja laita jääkaappiin 3 tunniksi. 

Koristele piirakka säästämälläsi kermavaahdolla ja pilkotuilla pähkinöillä. 


Kommentit