MAKEA KERMAINEN SYNTTÄRIKAKKU

8 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

2 pkt Rainbow kakkupohjia ( 3kpl pohjia/pkt )
1 l vispikermaa
mansikkahilloa
Fun Light mehua kostuttamiseen
sokeria kerman sekaan
1 pss Amerikan pastilleja
1 pötkö Daim suklaanappeja
1 pötkö Center suklaa-toffeenappeja
Dr. Oetker sydän koristekuvioita

Jaa resepti

Ohje

2 paketista Rainbow:n kakkupohjia tulee yhteensä 6 kakkulevyä eli pohja, 4 kerrosta levyjä ja päällinen.

Vispaa ensin 1 litra vispikermaa sähkövatkaimella kulhossa. Lisää sokeria summassa n. 1dl  ja sekoita vielä kevyesti vatkaimella keskenään.

Irrota kakkupohjat toisistaan veitsellä varovasti ja laitan ensimmäinen pohja alustalle jolle kakun teet, esim. iso leivinlauta tai kakkuastia ym..

Tee mehu Fun Light mansikka-mausta ja kostuta kakkupohja kevyesti mehulla ( lusikalla ). Lisää sitten ensimmäinen kerros mansikkahilloa ja sen päälle kerros vatkattua kermaa. Sen jälkeen laita taas uusi kakkulevy edellisen päälle ja tee sama eli kostuta mehulla ja laita mansikkahillo- ja kermakerros. Tee näin seuraavallekin levylle ja viimeisen levyn päälle ennen kakun "kantta", laitetaan vaan mehukostutus ja kerma, ei hilloa ollenkaan. Sitten vaan kakunkansi päällimmäiseksi ja levitä kermaa kakun päälle ja reunoille niin että kerma peittää kakun. 

Kakun päälle ripotellaan ensin Dr. Oetker:in sydän koristekuvioita ja sitten kumpiakin suklaanappeja ja reunoille amerikkalaisia pastilleja. Pastillit kannattaa painaa kevyesti kiinni reunaan ettei lähde paljoa valumaan sitten kerman mukana pois..

Laita kakku jääkaappiin "tekeytymään" ja viilenemään ja nauti :)

Nopeaa ja super-helppoa!

Samankaltaisia reseptejä

  • 9 3 Maukas makea sinappi
  • 3 3 Kermainen mansikkatäytekakku
  • 8 5 Sitruuna Mandariini Sydänkakku (helppo)
  • 1 2 Makea hedelmäinen smoothie
  • 11 2 Kermainen herkkupasta
  • 9 5 Kermainen lohikeitto

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään