Suklaiset sydänleivonnaiset/suklaakääretorttu

30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja:
4 munaa
dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
täyte:
1 dl kuohukermaa
½ prk maustamatonta maitorahkaa (100g)
½ pss marianne-rouhetta (n.75g)
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

Pohja:  Tee pohja kääretorttupohjan tyyliin, eli vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi sekaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista uunissa 225 asteessa noin 8 min. Kumoa taikinalevy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Täyte:  Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi. Sekoita muut ainekset varovasti sekaan. Painele pohjaan sydänmuotilla sydämiä parillinen määrä. Laita täytettä joka toisen sydämen päälle, ja laita "kansi" paikoilleen. Jos täytettä jää yli, sillä voi koristella leivonnaisten päälliset. Halutessaan täytteen päälle voi laittaa vielä strösseleitä tai esimerkiksi suklaalastuja. Leivonnaisia tulee noin 12 kpl.  Samalla ohjeella voi tehdä myös tavallisen kääretortun, täyte sopii hyvin siihenkin... :)

Vinkki: Voit vaihtaa mariannerouheen myös esimerkiksi mantelikaramellirouheeseen, saat erimakuisia leivonnaisia kaikkien mieleen. :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 7 6 Suklaiset suklaamuffinssit
  • 6 0 Suklaiset muffinit
  • 4 3 Suklaiset pikkuleivät
  • 6 6 Suklaiset Keksit
  • 9 3 Suklaiset muffinit
  • 0 0 Suklaiset annoskakut

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään