Kanavuoka sinihomejuustolla ja ananaksella

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

600 g hunajamarinoituja broilerinfileesuikaleita
n. 8 dl keittämätöntä pastaa
4 dl vähärasvaista ruokakermaa (esim. 7%)
150 g sinihomejuustoa muruina
1 iso prk (567/340g) ananaspaloja
tilkka öljyä pastan keittämiseen
margariinia kanasuikaleiden paistamiseen ja vuoan voiteluun
mausteita oman maun mukaan, esim. suolaa, broilerimaustetta ja paprikajauhetta

Jaa resepti

Ohje

Keitä pasta pussin ohjeiden mukaan, valuta pasta. Paista kanasuikaleet kypsiksi pannulla margariinissa. Lämmitä kerma sekä noin puolet sinihomejuustosta sopivan kokoisessa kattilassa - lämmitä niin että juusto sulaa kermaan maustaen sen (kaiken juuston ei kuitenkaan tarvitse sulaa). (Edellä mainitut vaiheet voi vaikka tehdä samanaikaisesti. Laita loput murut sivuun vaikkapa jääkaappiin, kunnes niitä tarvitaan.)

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Voitele riittävän iso vuoka margariinilla. Aloita vuoan täyttäminen kerroksittain - ensin pastaa, sitten broileria, ananaksia sekä juustomuruja. Tee kerroksia niin että vuoka täyttyy, niin että ylimmäiseksi kerrokseksi jää pastakerros. Kaada lopuksi juustokastike vuokaan. Kun uuni on lämmennyt, laita vuoka uuniin ja kypsytä sitä siellä noin yksi tunti. Anna hitusen jäähtyä ennen ruokailua ja bon appetit. :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Helppo ja maukas kanakastike
  • 9 8 Helppo ja maukas kanapasta
  • 5 1 Nopea ja maistuva kanakastike
  • 2 1 Kanavuoka
  • 0 0 Kinkku-pinaattipiirakka sinihomejuustolla
  • 3 1 Tomaattista feta-pastaa ja värikäs kana-sieni-kastike

Kommentit

Herkkumonsteri
Kolmas kerta toden sanoi, kaksi ekaa versioo tästä ei ollu ihan yhtä hyviä. En siis katsonut ohjetta mistään vaan kehitin itse omien makumieltymysteni mukaan. :) Itse olen käyttänyt simpukkapastaa ja Aurajuustoa. Tuosta määrästä tulee siis noin neljä annosta(meillä tosin syödään isohkoja annoksia). Toivottavasti jollekin muullekin tulee tästä yksi uusi lempiruoka. :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään